torstai 19. marraskuuta 2009

MATKA AUSCHWITSIIN

Järjestimme jälleen linja- automatkan Baltian läpi Puolaan, tutustuen pääasiassa juutalaisen kansan traagisiin vaiheisiin sekä ertyisesti Puolan upeaan historialliseen kulttuuritarjontaan. Ohjauspyörää käänteli jälleen tuttu ja turvallinen kuljettajamme, jolla riitti aikaa ja tarmoa palvella matkalaisia.
Emme poikenneet Viron Kloogan leirillä, joten ensimmäinen kohde oli Latvian Salaspils. Se on todella pysäyttävä paikka korkeine, mahtavine patsaineen, jotka muistuttavat kävijöitä kärsimyksistä ja nöyryytyksistä, joita he kuoleman läsnäollessa joutuivat kokemaan . Muistomerkkialueen seppelpaaden sisällä on jatkuvasti iskevä metronomi, jonka ääni kuvaa sydämenlyöntejä - elämää kaikesta huolimatta Salaspils oli kokooma- ja työleiri, josta juutalaiset lähetettiin tuhoamisleireille. Riikassa ja sen ympäristössä on useita entisiä leirejä ja niiden muistomerkkejä, vaikuttavin ehkä Rumbulan metsän muistolehto. Siellä ammuttiin 30 000 juutalaista, jotka siirrettiin sinne muka "siirtokuljetusta" varten.
- Liettuassa ei ole sanottavammin säilynyt näitä vastaavia paikkoja ja tuntuu siltä, että siellä asia on vielä suhteellisen arka, vaikka aikaa on jo näin paljon kulunut. Poikkesimme Siauliaun lähellä olevalla Ristinkukkulalla, jossa on noin 55 000 eri kokoista ristiä. Paikka on tärkeä heidän kansallistunnolleen, sillä mm. neuvostoviranomaiset yrittivät tuhota sen 1960- luvulla.

Puolalla on rikas historia ja siellä on paljon nähtävää. VARSOVASSA kuljimme JUUTALAISKORTTELEISSA ja GHETOSSA. Siitä on aitona jäljellä vielä yhden korttelin verran ja sen säilyttämisestä käydään parhaillaan kovaa vääntöä. Gheton muistomerkki on vaikuttava ja kun sen läheisyyteen rakennetaan museo, niin paikka tulee olemaan todella arvokas. Museon suunnittelukilpailun voittivat suomalaiset arkkitehdit Lahdelma ja Mahlamäki. Juuri ennen käyntiämme oli ollut peruskiven muuraus ja paikalla olevista julisteista näki rakennuksen muotoja. Sisäänkäynti oli vaikuttava, sillä se kuvaa Israelin kansan Punaisen meren ylitystä Mooseksen johdolla, valtavat vesipaadet kummallakin puolella.

Tottakai Varsovassa täytyy poiketa Lazienkowskin puistossa, jossa on mm. kuninkaan linna ja paljon muutakin katsottavaa. Tuntemattoman sotilaan haudalla on jatkuva sotilasvartio ja vallankin sen vartionvaihto on mielenkiintoinen manööveri. Sieltä löytyy Stalinin kulttuuripalatsi ym.
- Krakova on historiallinen ja kaunis kaupunki, niitä harvoja kaupunkeja, jotka säästyivät pommituksilta. Se on ollut myös juutalaisten keskus, 1300 - luvulla hallitsijana oli juutalainen kuningas KASIMIR SUURI. Häneltä on jäänyt myös nimi "Kazimiers" juutalaiskaupungin osalle. Krakovan ghetto ei enää ole säilynyt kokonaan ehyenä. Niinpä, kun Spielberg kuvasi Schinlerin listaa, niin Kazimiers toimi ghettona. Shindlerin tehdasta remontoidaan parhaillaan turistikäyttöön, joten ihailimme sitä ulkona.

- Auschwitzin ja Birkenaun keskitysleirit pysäyttävät vierailijansa väkisinkin julmuudellaan. Hirttoaukio, kuolemantalo, kaasukammio, krematorio, sairaala, jossa tehtiin ihmiskokeita, parakkeja, piikkilankaa ja sähköaitaa. Opastettu kierros kulkee parakista toiseen: valokuvia, matkalaukkuja, proteeseja, hiuksia ja niistä tehtyjä kankaita, tyhjiä kaasupurkkeja ym. Birkenaussa on säilynyt tunnettu rautatieasema, majoitus- ja saniteettiparakkeja ja kymmeniä hehtaareja törröttäviä savupiippuja kertomassa tuhotuista asuinparakeista. Voi sitä ihmisten kärsimysten määrää.
- Vierailimme myös Wielizskan suolakaivoksessa, joka on otettu UNESCO:n maailmanperintölistaan vuonna 1978. Parin kilometrin kävely kaivoksessa ja nousu kaivoshissillä 135 m:stä oli mielenkiintoinen kokemus. 110 m:n syvyydessä on myös kirkko, joka on kaivosmiesten käytössä edelleenkin. Siellä on taidokkaita suolakivestä veistettyjä kattokruunuja, jotka painavat 400 kg kappale.
- Ryhmään kuului 35 ihanaa ihmistä, jotka olivat tyytyväisiä, vaikka pieniä vastoinkäymisiäkin matkalle sattui. Aikataulujen ym. suhteenkin opimme taas lisää, joten ensi keväänä jälleen, jos HERRA suo.
Pekka Murtolahti, matkanjohtaja

2 kommenttia:

  1. Voi miten kaunis kuva!Sano rakkaat terveiset Maajulle ja iskällekkin!En muista muistinko vastata viä Maajulle,mutta rakastan teitä kaikkia!!!Kurre kävi nopeesti tänään tuomassa syömistä.

    VastaaPoista
  2. Kiitos aarteeni,kiitos terveisistä.

    VastaaPoista