torstai 26. marraskuuta 2009

VALOKUVAA PERHEESI


Valokuvaa perheesi ja kaverisi. Aloita uusi traditio: ota joulun alla iloinen valokuva perheestäsi tai parhaista ystävistäsi. Pukeutukaa juhlallisesti tai hassunhauskasti, miettikää minkälaista taustaa vasten haluatte tulla kuvatuiksi, poseeratkaa antaumuksella ja antakaa kameran räpsyä!
Valitkaa sitten paras kuva, jonka voitte lähettää sähköpostijoulukorttina sukulaisille - liittäkääpä mukaan vielä mukaan muodikas "vuosikirje", humoristinen katsaus perheen vuoden tapahtumiin. Sommitelkaa siitä omaan tyyliinne sopiva ja kertokaa lomistanne, saavutuksistanne ja hassuista tapahtumista.
- Jos otatte kuvan joka vuosi, tee kuville oma albuminsa. Muutaman vuoden päästä on hauska muistella menneitä jouluja ja huomata, miten itse kukin on muuttunut.
kirjasta Joulua Kohti

2 kommenttia:

  1. Hei!Tosi hieno idea.Olisi kiva ottaa perhekuvia aina jouluisinkin:)

    Tänään meillä olikin aikamoinen kiire.
    Kaupat olivat täynnä ihmisiä.Menimme sinne taksilla hoitamaan asioita ja siä kestikin monta tuntia.

    Viimeinkin sain myös tilattua ajan
    hammaslääkäriin.Voi olla,että jonoa on puolikin vuotta.Mutta se ei minua haittaa;).
    Yksi asia on ainakin hoidettu viimeinkin eteenpäin ja olen jonossa.

    Jouluruuhkaa oli jo paljon ja joululaulut soivat...

    Ihanaa joulun odotusta,siunausta ja hali!

    VastaaPoista
  2. Hauska tapa olisi tuo valokuvaperinne, pitäiskö alkaa?
    Hienoa,kun sait tilattua hammaslääkäriajan,vihdoin olet jonossa.
    Jouluruuhkaa on tähän aikaan joulukuuta....selvisitte kuitenkin.
    Samoin ihanaa joulunaikaa.♥

    VastaaPoista