tiistai 15. kesäkuuta 2010

Mietteitä...

Tässä kolme kuvaa meidän ensimmäi sestä lapsenlap sestamme Sallasta.
Hän muistuttaa mielestäni äitiänsä, meidän vanhinta tytärtämme Kristiinaa.
Minulle tulee elävästi mieleeni Kristiina samanikäisenä. Olen useasti puhunut hänelle samannäköisyydestä, hänenkin mielestään kuvien perusteella näyttää olevan näin. Toisaalta minua nolottaa näin kovasti tuoda tätä näkökulmaani esille, kyllähän äidissä ja tyttäressä on tunnistettavaa samannäköisyyttä, ja samanlaisia piirteitä, ilman muuta.
Joskus, kun molemmat pikkutytöt ovat paikalla, näen heidät minun vanhempien tyttöjeni näköisenä, samanikäisinä. Heilläkin on kaksi vuotta ikäeroa ja Susanna oli pienemmänkokoinen yhtä paljon kuin Miltsu on Santusta, silloin.

Ne oli sellaisia " muisteloja nyt on ihanaa
olla mummi/isoäiti kahdelle ihanalle pikku tytölle. He ovat maailman ihanampia tyttöjä, meille molemmille, miehelleni ja minulle.
Joskus miettii kaikenlaista, pohtii eri vaihtoehtoja, että mitä jos oltaisikin tehty toisin, voiko tämä olla totisinta totta, ettäkö siis ollaan isovanhempia (otin mukaan mieheni) ???
Oikeasti monet asiat on vain loksahtaneet paikoilleen.
Meillä meidän lapsemme olivat jo syntyneet ennenkuin sain tulla uskoon. Mies ei tullut heti, vaan sain taistella pitkään yksin.

Mutta Jumala otti hänet kiinni, jatkuviin rukouksiin tuli vastaus. Kiitos Jumalalle!
Maanantaina illalla kello kuusi, siis klo 18.00, pastorimme Timo oli kahvilla ja tuomassa ehtoollista. Me ei olla häntä nähty aikoihin, oikeastaan minä en ole nähnyt kuin tammikuussa. Mieheni kylläkin rukouskokouksissa. Mutta ehtoollisen on tuonut meidän kiva Mika pastorimme. Nyt kuitenkin oli mukava jutella Timon kanssa,

kysellä kuulumiset ja lomasuunni telmat. Jutella uskonasiois ta, Israelin tilanteesta ja hiljentyä ehtoollisyhteyteen ja kiitosrukoukseen. Ihanaa, kun seurakunta pitää huolta meistäkin, sieltä käydään muidenkin sellaisten luona, jotka eivät syystä tai toisesta pääse itse mukaan.
Timo on huomavainen ja ystävällinen, ihmeellistä, kun hän on on niin huomaavainen, se on sitä Jumalan rakkautta mikä hänestä huokuu.

Olen kiitollinen Jumalalle, että Hän rakastaa
niin paljon minuakin, Hän rakastaa näiden palvelualttiiden ihmisten kautta.

2 kommenttia:

  1. Ihanaa kun Timo kävi teillä.Hän vaikuttaa ystävälliseltä ihmiseltä.Tätä nykyistä pastorianne en ookkaan tavannut.Olen iloinen,että sieltä seurakunnasta tullaan kotonakin käymään kun vaan pyytää.

    Minustakin Salla ja Milla muistuttavat isosiskoja heidän ollessaan pieniä,kuvista päätellen meinaan:D

    Ihmeellistä tämä elämän kuulku tosiaankin on.Siunausta ja ihania hetkiä sinne teille kaikille:)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Kata1
    Nykyisin he tulevat ilman muuta noin kuukauden välein, he laittavat sen jo täällä allakkaan ylös.
    Uusi pastori on myös mukava,varmaan pitäisit hänestä. He kumpiki ovat oikein kivoja, tää uudempi on vähän nuorempi Timoa.

    Ihanaa,jos alat selvitä jo viruksesta.
    Sinulla on ollut kauniita kuvia blogissasi,käyn välillä,vaikka en kommentoi.:)
    Iloista illanjatkoa! Ja siunausta!

    VastaaPoista