lauantai 5. kesäkuuta 2010

Israel ja sen oikeus Jerusalemiin 2-osa

JERUSALEM
Yli 3000 vuoden ajan Jerusalem on ollut osa juutalaisen kansan elämää.
Sillä on ollut suuri ja keskeinen vaikutus kansaan historiallisesti, kulttuurillisesti, poliittisesti ja ennen kaikkea hengellisesti. Kansalla ja kaupungilla on yhteinen historia aina vuodesta 1004 eKr. asti, jolloin kuningas Daavid julisti sen Jumalan tahdosta Israelin kansan pääkaupungiksi.
- Vaikka juutalaiset kansana menettivätkin fyysisen yhteytensä Jerusalemiin vuonna 70 jKr. joutuessaan hajaannukseen kaikkien kansajen sekaan, eivät heidän ajatuksensa ja rukouksensa koskaan lakanneet yhdistämättä heitä siihen. Ympäri maailmaa 2000 vuoden ajan he kääntyivät rukouksissaan Jerusalemiin päin, heidän kirjakäärökaappinsa synagogissa oli suunnattu kohti Jerusalemia. Heidän häissään sulhanen luki psalmista 137: "Jos minä unhotan sinut, Jerusalem, unhota sinä minun oikea käteni" ja rikkoi lasin Jerusalemin Temppeleiden tuhoutumisen muistoksi, ja jokainen pääsiäinen päättyi sanoihin:"Ensi vuonna Jerusalemissa".
- Vaikka muslimit hallitsivat kaupunkia 1300 vuotta juutalaisten hajaannuksen aikana, he eivät koskaan tehneet siitä pääkaupunkiaan. Ei myöskään Jordania, jonka alaisuudessa Itä-Jerusalem oli 19 vuotta. Eikä ihme, sillä Jerusalem ei ollut muslimeille tärkeä kaupunki ennen vuotta 1967, jolloin Israel kahden tuhannen vuoden jälkeen sai koko kaupungin suvereeniin hallintaansa.
- Jerusalem eiole koskaan ollut minkään muun kansan kuin Israelin pääkaupunki. Koraanissa Jerusalemia ei mainita kertaakaan, Vanhassa testamentissa se mainitaan 657 kertaa.
- Israelilla on laillinen, historiallinen, moraalinen ja Jumalan Sanassa annettu oikeus hallita Jerusalemia jakamattomana pääkaupunkinaan.
Raamattu varoittaa kansoja jakamatta sitä.
ICEJ SUOMEN OSASTO

2 kommenttia:

  1. Israelissa on ollut nyt tosi vaikeata ja levotonta.Kiitos kirjoituksistasi.Kivaa päivänjatkoa!♥

    VastaaPoista
  2. Niin on,minusta on kurjaa,kun ihmisillä on väärää tietoa tästäkin konfliktista.
    Kuunneltiin maa ja taivas lähetystä,
    ja he kertoivat oikean laidan asiasta, länsimaan tiedotusvälineitä viedään"kuin pässiä narussa".
    Viettäkää kiva päivä!

    VastaaPoista