lauantai 4. heinäkuuta 2009

NOUSIKO JEESUS KUOLLEISTA?

Jeesuksen ylösnousemus muutti hänen pelokkaat seuraajansa rohkeiksi todistajiksi. Ylösnousemus oli alusta asti heidän julistuksensa ydin. Tappiolta näyttänyt Jeesuksen ristinkuolema muuttui riemuvoitoksi. Jeesuksen ylösnousemus on kristinuskon perusta.

Onko Jeesuksen ylösnousemuksesta todisteita? Monet tutkijat ovat yrittäneet kumota väitteet ylösnousemuksesta, mutta ovatkin itse vakuuttunut sen olevan tosiasia. Myös monet lakimiehet ovat pohtineet Jeesuksen kuolleistanousemisen todisteita ja tulleet siihen johtopäätökseen, että ne ovat vahvempia kuin ne mitä yleensä oikeusistuimissa vaaditaan.

Seuraavassa muutamia ylösnousemusta vastaan esitettyjä väitteitä.

Hauta oli tyhjä
Opetuslapset varastivat ruumiin.
Jos näin tapahtui, miksi he olivat valmiit kuolemaan
vaikka kuolemaan valmiiksi tietämänsä asian vuoksi?

Opetuslapset menivät väärälle haudalle.
Jos näin oli, miksi juutalaiset tai roomalaiset eivät
osoittaneet heidän erehdystään?

Juutalaiset tai roomalaiset varastivat ruumiin.
Jos he tekivät niin, miksi he eivät tuoneet ruumista
nähtäväksi vaientaakseen Jeesuksen seuraajat?

Jeesus ei ollutkaan kuollut ja poistui itse haudasta.
Jos hän teki niin, miten hän olisi pystynyt siirtämään
kaksi tonnia painaneen kiven hautakammion suulta
ja voittamaan roomalaiset vartiosotilaat? Sitä paitsi
Raamatun ja muiden dokumenenttien kuvauksen
perusteella Jeesus todella kuoli.

Vai nousiko Jeesus kuolleista?

Opetuslapset väittivät nähneensä Jeesuksen.
Opetuslapset keksivät asian.
Mikä sitten sai aikaan heissä niin suuren muutoksen?

He näkivät aaveen.
Jos kyseessä oli aave, miten he saattoivat koskettaa
Jeesusta ja miten hän saattoi syödä heidän kanssaan?

Ylösnoussut Jeesus oli harhanäky.
Miten on mahdollista, että viisisataa ihmistä näki
saman näyn yhtaikaa?

VAI NÄKIVÄTKÖ opetuslapset YLÖSNOUSSEEN
JEESUKSEN?
Lähteenä Jeesuslehti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti