lauantai 18. heinäkuuta 2009

HANNAHIN SYDÄN HERÄSI HENKIIN

STT, AFP, REUTERS Lontoo. Brittiläisen Hannah Clarkin vanhempia ehdittiin jo varoittaa, ettei heidän tyttärensä ehkä näkisi seuraavaa päivää. Nyt 16- vuotias Hannah urheilee, tapaa ystäviä ja haaveilee urasta lastenhoidon parissa. Ja nauttii joka hetkestä.
- Hän ei ajattele huomista, hän herää hymyillen jokaiseen päivään, äiti Elizabeth Clark kertoo.
- Lääkärit raportoivat tiistaina laatuaan ensimmäisestä tapauksesta, jossa potilaan oma sydän toipui ennalleen saatuaan levätä elinsiirron ansiosta.
- Sydänlihasrappeumaa sairastanut Hannah leikattiin vunna 1995, jolloin hän sai elinsiirrossa viisikuukautisena kuolleen vauvan sydämen. Se laitettiin pumppaamaan verta Hannahin oman sydämen vierelle - sydämen, joka ei käytännössä enää toiminut lainkaan .
- Uusi sydän hoiti homman, ja Hannahin vointi alkoi kohentua. Uuden elimen aiheuttaman hylkimissreaktion estämiseksi annettu lääkitys toi kuitenkin mukanaan uuden ongelman, syövän.
- Hannah sai syöpähoitoa ja uusia lääkkeitä, mutta sairaus palasi aina uudelleen ja tytön vointi heikkeni. Pahimmillaan hän söi 16:ta eri lääkettä ja kykeni hädin tuskin hengittämään.
- Ratkaiseva käänne tapahtui, kun hylkimisenestolääkitystä oli pakko vähentää ja siirresydän alkoi pettää. Hannahin oma sydän toipui ja alkoi toimia.
- Helmikuussa 2006 lääkärit päättivät poistaa vieraan sydämen, jotta haitallisia sivuvaikutuksia aiheuttanut lääkitys voitaisiin lopettaa. Nyt Hannah on toipunut täysin syövästä ja myös sydän toimii normaalisti.
- Tälläisen potilaan sydän voi siis toipua täysin, jos sille annetaan riittävästi apua, tiivisti Hannahin leikanneen lääkäriryhmän toinen johtaja Victor Tsang.
- Hänen mukaansa tiedosta voi olla paljon hyötyä, kun lääketiede kehittää uusia keinoja tukea lasten sydänten toimintaa mekaanisesti.
- HANNAH CLARKIN sairas sydän toipui elinsiirron ansiosta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti