torstai 17. joulukuuta 2009

Prinssessojen askartelua

VALMISTA kuninkaallista kylpysuolaa.
TARVIKKEET: merisuolaa, elintarvikeväriä, parfyymia tai tuoksuöljyä, suljettava muovipussi, kannellinen purkki, nauhaa
TEE NÄIN: 1. Pane kourallinen merisuolaa pieneen muovipussiin.
Lisää joukkoon kolme tippaa elintarvikeväriä ja kolme tippaa parfyymia tai tuoksuöljyä.

2. Sulje pussi ja ravista sitä, kunnes suola on värjäytynyt tasaisesti.

3. Kaada suola purkkiin ja paina kansi paikalleen. Sido koristeeksi kaunis nauha.

4. Ripottele lusikallinen suolaa juoksevaan veteen, kun täytät kylpyammetta. Käytä suola kahden viikon aikana.
TEE HÄÄKIMPPU

Tarvikkeet: tekokukkia, kumirengas, kakkupaperi, sakset, teippiä, värittömäksi kuivuvaa liimaa.
TEE NÄIN:

1. Niputa kukat varsistaan kumirenkaalla niin, että ne pysyvät kimppuna.

2. Leikkaa kakkupaperiin viilto ulkoreunasta keskikohtaan.
Lekkaa vielä paperin keskeltä pieni ympyrä irti.

3. Pujota kukkakimppu paperin keskellä olevaan reikään. Aseta paperiin leikatun viillon reunat jonkin verran päällekkäin, jolloin paperi asettuu kukkien ympärille kartioksi. Teippaa sauma kiinni. Purista kukkien päälle pieniä liimatippoja kastehelmiksi. Anna liiman kuivua.


8 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Niin minustakin vanhat kuvat ovat kiehtovia.Pikkutytöt on kautta aikain
    laitettu sieviksi,ja mekot jos mitkä, sen tekevät.
    Kun meillä tytöt olivat pieniä, tahdoin pukea heidät ihaniin mekkoihin,tilaisuuden mukaan- synttäreille,häihin,vierailulle ja joulujuhliin. Ja tietenkin piti kuvata.....

    VastaaPoista
  3. Eikö olekin ihanan herttainen.
    Kävin välillä tekemässä sähköpostia,
    kun en ole ehtinyt aiemmin,nyt on niin hyvä mieli, sain kerrottua Jeesuksesta.
    Kiitos Nurkkalintu♥

    VastaaPoista
  4. Hieno kuva ja postaus askartelusta ja yms:)Varmasti monet pikkutytöt "Prinsessat" tykkäisivät askarrella kaikkea tälläistä!:)Hyvin kirjotettu Kirsti!

    VastaaPoista
  5. Pikkutytöt taitavat tykätä,miksei
    isommatkin. Muistan kuinka tekin askartelitte ja olitte ihanat "Prinssessat". Ja olette nytkin ihania ja rakkaita.Kiitos Krista ystäväni!♥

    VastaaPoista
  6. Moikka,
    Minä taitaisin tykätä vieläkin=)
    Oli rohkaisevaa jutella.Kiitos vinkeistäsi ja ymmärtämisestäsi.Hyvää ja siunattua yötä♥

    Ps.Täällä on kaunista ja kuva on myös suloinen.

    VastaaPoista
  7. Niin voisit tykätä,ja mikäs siinä.
    Mukava on askarella. Rakas Kata,olet ihana tyttöni.
    Hienoa jutella kanssanne. Rukollaan!
    Good night! ♥

    VastaaPoista