perjantai 14. heinäkuuta 2017

VIERAILUJA


                     Pieni tilanne katsus, että tiedätte missä  mennään. Niin kaverini, ystäväni täällä tämmöistä katsausta.  Maanantaina  Kata ja  Jani tulivat, siis  10. 7, ja tiistaina tuli toinen nuoripari, siis  11. 7. 
Meillä on ollut mitä mukavinta yhdessä.
 Eilen torstaina  tulivat  toiset tyttäret ja  pikkutytöt, lastenlapsemme.
 meillä olivat kaikki tyttömme.
 Oli kiva ilta, tytöt pitivät  muotinäytöksen, osa meistä kuvasi, minä otin videolle,kun ajattelin olevani niin kaukana, etten saa selkeitä kuvia. 
 Tytöt olivat niin huomaavaisia, että  pysähtyivät minunkin kohdalleni  hymyilemään ja esittelemään  pukuaan/asusteitaan,
 huoneistossamme on  "ympyrä", eteinen-  olohuone - keittiö - eteinen  siinä olisi  voinut ottaa tavallisia kuviakin,  mutta  en  saanut  vaihdettua  tavalliselle  kuvaus - ohjelmalle,  - niimpä  jatkoi videointia.
 Otin oikealla  kameralla  muutaman kuvan.  Puhelimen kameraa me  yleensä  käytetään.  
Vaikka en  nyt  ottanut, kuvia  niin  sain tytöiltä  mitä kauniimpia  otoksia
   joita  he olivat   kuvanneet,  tai  oikeastaan  miehet hoiti  kuvaamiset   Susannan kanssa. 
Susanna   ja  Kata ovat  jo  lähettäneet  upeita , ihania, kuvia    minulle  
oli ilo nähdä Millaakin kuinka innostuneena hän  poseerasi, pikkunen. 
 Kristiina  on kertonut miten Milla ei anna ottaa kuvia  itsestään,  mutta nyt hauskan tekemisen ohessa kylläkin. 
Niin Kata ja  Jani olivat tiistaina  muotinäytöstä pitämässä Kristiinalla,
  olen  saanut  sieltäkin jotain kivoja otoksia. Olen kyllä  kovin  kiitollinen, että  he  ottavat  minut niin hyvin mukaan. 
Pekka Sakari  pani  "kortensa kekoon" ja huolehti tarjoilusta  paistoi makkarat,  sekä  niiden kera   suffeleita,   ja muuta  suussa sulavaa  kahvin  kanssa  tarjottavaksi. 
Kyllä  makkara  maistui  hyvältä pitkästa aikaa, nam  kertakaikkiaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti