tiistai 20. tammikuuta 2015

Joululahjoja!


                       Mukavaa arkea ystävät ja kaverit!  Nimipäivää viettää tänään Sebastian.  Latinan Sebastianuksesta juontunut Sebastian palasi suomenkieliseen kalenteriin vuonna 2010.  Se on hiljalleen yleistynyt 1900- luvun loppupuolelta lähtien.
                                                                 



              Tässä  alapuolen kuvissa olen joulukuussa TAYsin- silmäpolilla,  ohessa kahvila-ravintola. Tässä yhteydessä on hotelli ihmisille,  jotka on katsomassa potilasta esim. kauempaa, tai jostain muusta syystä tarvitsee majoittua  yöksi.




                 


                     Tässä olen tulossa silmäpolin päivystyksestä jonain lauantaina vähän ennen joulua 2014., päivystys ja -potilasosasto sijaitsee kahvilaa ja poliklinikkaa kerroksen  ylempänä, hyvä näkymä kahvilaan. 
 Ensimmäisessä kerroksessa oli niin ihana joulukuusi etten voinut olla kuvaamatta:):) ♥ 



       
Iso aito viherkasvi-puu oli poliklinikalla jossa kävin näyttämässä silmiäni tammikuun alkupäivinä 2015.
                                                           

                 Joululahjojani: 
 sain tytöiltäni kirjoja ja filmejä - Israel filmi  ja Joulun taikaa,  sekä vaatteita mm. liivin, tunikan,  puseron ja  pörrösukat,  sekä  lakua sekä  lakupiippuja.  Viimeksimainitut ovat jo "popsittu". 




Kuvassa näyttää olevan kaksi mieheni saamaa kirjaa ja meidän yhteisenä saatu  kirja.  Yhteinen kirja on ystävltämme Kurrelta. Kiitos Kurre ja kiitos rakkaat lapsemme,  ja kiitos mieheni,  häneltä sain 2 kirjaa Mailis Janatuisen Jää luoksemme, se on päivähartauskirja ja toinen kirja on  Joyce Meyerin  anteeksiantamisesta
♥:):) ♥  
                                         


        Kirjalahjoista mainitakseni ihana Seljasarjan viimeinen osa Seljan Tuli ja Lumi,  Jalnasarjan kirjoja, ainakin Jalnan perintö,  sain myös kirjan, joka kertoo laulavasta Mariasta, jonka varakas leskimies ottaa  kotiopettejaksi seitsemälle lapselleen, viidelle tyttärelle ja kahdelle pojalle.  En muista kirjan nimeä,  ja sitä ei näy kuvissa. No nyt muistan nimen - Trappin perhe:) 
:):) ♥

 Saimme mieheni kanssa
 vitamiineja, monivitamiinipurkin sekä D-vitamiinia  -ja Sibliineja:)


                  Kaikkein ihanin ja tärkein lahja on Jeesus Kristus Messias pelastaja,  juuri siksi me vietämme Joulua,  Hänen syntymänsä kunniaksi.  Jeesus on Joulun  Herra.  Jeesus on pelastajamme, 
 siksi Hän syntyi maailmaan Beetlehemissä, Hän  syntyi ihmiseksi, neitsyt Mariasta, Maria oli Hänen äitinsä,  Joosef tahtoi olla   isänä Jeesukselle, vaikka ei ollut biologinen isä. Jeesuskin  oli pakolainen,
kun kuningas Herodes tappoi kaikki 2-vuotiaat ja nuoremmat poikalapset Beetlehemissä,
enkeli ilmestyi Joosefille ja sanoi:"ota lapsi ja Hänen äitinsä ja mene Egyptiin niin kauaksi aikaa, kun Herodes on kuollut".

Heillä oli  mahdollisuus
mennä tietäjien antamien lahjojen ansiosta.

Jeesus eli ihmisen elämän, Hän tiesi 
mitä ihmisessä on,  vaikka Hän oli Jumala.
Jeesus oli tosi Jumala ja tosi ihminen.
Ja Hän kuoli ristin kuoleman  häpeästä
välittämättä, meidän edestämme, 
Jeesus on  meidän syntiemme sovittaja, Hän kantoi ne ruumiissaan  ristinpuulle, että meillä olisi elämä.
Voimme pyytää  anteeksi syntimme, ja pyytää Jeesusta sydämeemme asumaan.
Pelastus on juutalaisista,  Jeesus oli juutalainen. Meillä on yhteiset sukujuuret, juutalaisuus  ja kristinusko.



 Alapuolella kuvia TV-lähetyksestä Tampereelta Uudenvuodenaattona, ajattelin laittaa vielä kuvan  ilotulituksesta.

               
                                                                                                   
                                              


5 kommenttia:

  1. Moikka!Sait kyllä kivoja lahjoja.On aina niin kiva selata sun kaikki uudet postaukset.Odotan todella sitä,että saan kuulla/nähä kuulumisi sieltä.Kiitos myös ymmärtämisestäs siihen yhteen asiaan.Rakkain terkuin,Kata

    VastaaPoista
  2. niin ja hyvä kun sait apua silmiisi.Onkin pitkä kuuri.Miten sun silmät nyt voi?

    VastaaPoista
  3. Hyviä sanontoja., ohjeita elämään.
    Kiitos Kirsi.
    Siunausta sinulle ja läheisillesi.♥

    VastaaPoista
  4. Kiitos Kata rakas kommentistasi, olen mielissäni aina kun saan niitä!
    Ja kun kuulen mitä teille kuuluu. Saimme kivoja joululahjoja, kiitos vaan kultaset.
    .
    Kyllä sellaisessa asiassa tulee ymmärtää ♥
    Niin ihanaa, kun silmät paranivat.
    Siunausta!

    VastaaPoista
  5. Kiitos Sylvi, eikö vaan, ne ovat
    upeita ohjenuoria!
    Siunausta myös sinulle Sylvi, sekä
    perheellesi ♥

    VastaaPoista