sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Jouluaaton tunnelmia


Joulu joulu tullut on!
Myös meille pohjolaan.
Joulu on ollut minulle aina ikimuistoinen. Kasvoin kodissa missä ei ollut uskoa, joulua silti juhlittiin, kuten yleensä suomalaisissa kodeissa on ollut tapana.
Mielestäni joulu on, voin sanoa - juhlista jaloin!





Muistan lapsuudestani kuinka itsenäisyyspäivänä menimme ikkunaostoksille, katsomaan näyteikkunoita, kaupat avasivat jouluikkunat itsenäisyyspäivänä.

Ja aattoaamu sarastaa... silloin meillä siivottiin vielä loppusilaukset, ja koristeltiin kuusi...
Kuusi on sisään tuotu; nyt koristamme sen, oksille kynttilöitä ja latvaan TÄHTÖNEN, omenat ja tontut ja lumihiutaleet, kultalangat kauniit   loistelee ♥
Jouluruoat maistuivat, paitsi lipeäkala, jonka tuoksu jo sieltä lapsuudesta ei miellyttänyt..

Lapsuuden joulut ovat jääneet lähtemättömästi mieleeni, ainoastaan ikävän särön koimme, kun isä joi, juovuksissa ollessaan hän haukkui äitiä ja meitä lapsia, ja jättiväthän ne jälkensä. 

Siltikin joulu on säilynyt kauniina perinteenä perheemme jouluissa.

Sitten olikin aika perustaa oma perhe. Mieheni ja minä vietimme kaksi joulua kahdestaan pikku perheenä, vieraillen vanhempiemme luona.
Vähitellen perheemme kasvoi kaikkiaan viidellä jäsenellä...
Joulujemme "teemana" ja värittäjänä olivat omat videokuvauksemme, ne oli hauskaa puuhaa- no eikö olekin ihanaa katsoa jälkeenpäin lasten pakettien aukaisua ja riemunkiljahduksia, Se oli tärkeänä osana joulujemme vietossa.

Yhden kerran tilasimme joulupukin, ja heitä tuli kaksi, toinen oli opiskelijapukki ja toinen pukin apulainen tonttu.:)

Ja mitenkäs tänään, kun lapsemme ovat aikuisia... Aina seuraavan joulun koemme entistään paremmaksi. Meillä on niin hyvä yhteishenki keskenämme, saamme jokainen olla sellaisia kuin olemme, ei tarvitse jännittää, mutta ei myöskään ole riitaa, eikä " toraa", vaan yhteisymmärrys vallitsee.
Joka kaikki on Jumalan suurta armoa meitä kohtaan. Hän rakastaa meitä, miksi emme me rakastaisi lähimmäisiämme.

Jouluaattona 24.12. 2012, maanantaina pikkutyttömme tulivat isänsä ja äitinsä kanssa  ilahduttamaan meitä, kyllähän he pikku enkelimme sen tekevät. Oli ihanaa katsoa silmien kirkkautta, kun lahjapaketista paljastui mieleinen toive..
Annamme myös lahjaksi hengellistä, kuten kirjaa tms. Lasten Raamattuja on tullut annettua useita. Olen iloinen, kun Kristiina tyttäremme pitää Salla ja Milla tytöillensä lukuhetkiä Raamatun parissa.



Lasten avattua lahjansa, juhlistimme jouluaaton kahvihetkeä isolla joukolla, ainoastaan poikamme puuttui hänen työasioidensa vuoksi, häntä kaipasimme. .

Herkutteluhetken kruunasi kaksi erilaista kakkua, vaaleanpunainen kermaunelma ja metsämarjasuklaatorttu. Perinteisen hedelmäkakun oli Marko tehnyt, todella hyvää. Aluksi nautimme karjalanpiirakoita kinkku ja/tai kalkkuna ja juustoviipaleiden kera.
Tänä jouluna maistoin glögiä, ja yllätyin miten hyvää se on, olen luullut etten pidä siitä!!!

                            Mäntykuusemme!
Kun lapsukaiset lähtivät kotiin, me aloimme laulaa joululauluja. Me kolme avioparia ja Susanna lauloimme: "Enkeli taivaan lausui näin, En etsi valtaa loistoa, en kaipaa kultaakaan, Me käymme joulun viettohon taas kuusin , kynttilöin, Jouluyö, juhlayö, päättynyt kaik on työ, kaks vain valveilla puolisoa, lapsen herttaisen nukkuessa seimikätkyessään, seimikätkyessään, Heinillä härkien kaukalon, nukkuu lapsi viaton enkelparventie, kohta luokse vie, rakkautta suurinta katsomaan.. Hiljaa hiljaa, joulunkellot kajahtaa, kautta avaruuksien kaikuu laulu riemuinen: Jeesus tullut on!, Maa on niin kaunis, kirkas Luojan taivas, ihana on sielujen toiviotie. Maailman kautta kuljemme laulain, taivasta kohti matka vie. ja tietenkin lauloimme tutun rakkaan: "Joulupuu on rakennettu, joulu on jo ovella... Kiitos sulle Jeesuksemme, kallis Vapahtajamme, kun sä tulit vieraaksemme paras joululahjamme. Osa lauluistamme kuvasimme videokameralle.

Laulujen jälkeen oli lahjojen aukaisun vuoro, oli mukava katsoa toisten avaamista. Oli hyvä mieli, kun sai antaa lahjoja kaikille - antaessaan saa ♥

Meillä ei olisi joulua, jos Jumala ei olisi lähettänyt Poikaansa maailmaan VAPAHTAJAKSI. Vaikka tämä ajankohta ei ole oikea Jeesuksen syntymäpäivä, niin sitä tapahtumaa juhlimme ja juuri siksi, että JEESUS syntyi ihmiseksi meidän ihmisten maailmaan, että me käsittäisimme, että Hän on IMMANUEL JUMALA KANSSAMME!

12 kommenttia:

  1. Ihania kuvia.Tosi hyvä kirjoitus.Oli kiinnostava lukea tämä.Oli ihana viettää joulu juuri teidän kanssanne rakkaamme.♥

    VastaaPoista
  2. Hei Kirsti. Näin se joulu taas vierähti ja saamme alkaa uuden vuoden.
    Kiitos kun sain seurata kuvien ja kertomustesi kautta joulun viettoanne.
    Teillä on ihana perhe.

    Oikein hyvää ja Siunausrikasta Uutta Vuotta 2013. sinulle ja rakkaillesi.

    VastaaPoista
  3. Teillä on vietetty hauska joulu! Meillä oli myös hyvä joulu, kiitos Jumalalle!
    Hyvää Uutta Vuotta teille kaikille!
    Siunauksen toivotuksin Kirsti.

    VastaaPoista
  4. Teillä on olut ihana joulu rakkaitten kanssa.Oikein hyvää ja siunattua vuotta 2013 teille kaikille ♥♥

    VastaaPoista
  5. Täällä on uusi tyylikäs ja kovin kaunis ulkoasu! Pidän juuri tuonlaisista kuvista kuin tossa bannerissa (menikö nimi oikein?).
    Siunausta terv. Kirsti

    VastaaPoista
  6. Niin rakas Kata,teidän kanssanne oli aivan ihana joulu.
    Ja että juuri jouluksi alkoi paraneminen.

    Olet tärkeä ja suloinen aarre,kiitos kaikesta!
    Jumalan runsasta läheisyyttä ja siunausta rakas Kata ja Jani!

    VastaaPoista
  7. Kiitos Sylvi kommentistasi!

    Joulu oli kiva ja meillä oli hauskaa.
    Oli joulu ihana kultaisten perheenjäsenten kanssa.

    Kyllä se meni pian,oikein ihmettelen sitåä ajan nopeaa vauhtia.

    Nyt onkin jo vuosi 2013.

    Toivotan Sylvi sinulle ja perheellesi oikein siunattuja vuoden 2013 päiviä. Olkoon Jumala kanssanne!

    VastaaPoista
  8. Kiitos Ritva kommentistasi!

    Näin aika kuluu,enkä edes muista kuinka kauan on siitä minun aiemmasata kommentoimisestani sinulle.


    Joulunvietto oli todella ihanaa rakkaiden kanssa.
    Varmasti sinunkin joulusi.

    Hyvää ja siunausrikasta vuotta 2013 Ritva sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
  9. Hei Kirsti, kiitos sinulle kommentoimisestasi, niitä oli mukava lukea.

    Joulu oli ihana, sen havainnon huomasit kirjoituksestani.
    Ja hienoa,että kerrot teidän joulunne olleen hyvä, josta kiität Jumalaa.
    Mnäkin kiitän Jumalaa jälleen ihanasta joulusta, jonka vietimme Vanhasta vuoden 1901 Bibliassa lukee kiittää Jumalata.
    Luemme miehen kanssa esim. kumpikin Apt.4-luvun mies lukee vuoden 1901 Bibliasta ja minä vuoden 33/38 Raamatusta.

    VastaaPoista
  10. Kiva kun tykkäät uudesta blogini ulkoasusta.

    Minusta tämä on hieno, me Katan kanssa valittiin tämä, Kata tietää paikkoja mistä näitä otetaan.

    Kirsti rakas, oikein ihanata (ihanaa) vuotta
    2013 teille Kirsti ja Toivo. Jumalan siunausten virtoja elämäänne:)

    VastaaPoista
  11. ihana äitini Kirsti:),Tämä on oikein ihana postaus meidän hyvästä joulustamme ja omista muistoistasi:),Kuvat olivat kauniita,kaunis kuva sinusakin ja katasta ja janita,yms meistä muistakin hyviä kuvia ihan kaikki:)Meillä oli teiän kanssa ihana joulu ja joulun aika viettää rakkaitten kanssa yhdessä:)oli huippu hauskaa ja viihdyimme teiän kanssanne kumpikin ja kiitos teille kun saimme olla kanssanne:)muistorikas joulu,oikein melkein ihanin joulu:)Kirjoitit tähän hyvin ja kiinnostavasti:)Niin sinulla on myös ikäviä muistoja joulusta isäsi takia,mutta onneksi ne ovat takana päin ja kumminkin olet aina pitänyt joulusta:)nyt ovat kumminkin parhaat joulut olleet yhdessä teidän kanssanne:)tykkäsitkö joululahjoistasi?:)Me ollaan kaikkiin lahjoihin tyytyväisiä ja tykkäsimme aivan joka lahjastamme,kiitos teille kaikista lahjoista ja miellyttävästä seurastanne,joka oli tärkeintä:)Sanon näin myöhässä,hauskaa 2013.vuotta ja tulevia hyviä tapahtumia toivottaen ja toivoen parasta teille!:)T:Krista

    VastaaPoista
  12. Hei Krista tyttäreni, kiitos kauniista kommentistasi!

    Olin tyytyväinen lahjoihin mitä sain teiltä. Minulla on vieläkin ne lahjakopassa. Jotkut kirjat taisin jo viedä hyllyihin, voikun saisin aikaseksi lukea jotain.
    Joulu oli upea yhdessä, kaikki varmasti nautimme yhdessäolohetkistä.

    Jumalan siunausta kultaseni, ihana Krista!

    VastaaPoista