torstai 18. elokuuta 2011

Torstain vieras♥

Torstai, mitä siitä  voi  sanoa,   TORSTAI ON TOIVOA TÄYNNÄ 18.8. Leevin päivä,  onnea!
Vanha nimi Leevi, heprean  "uskollinen", on lisännyt suosiotaan  2000- luvulla.  Pohjoisessa nimeä levitti  aikoinaan  lähetyssaarnaaja  Lauri Leevi  Laestadius.

Minulla oli  pari  pitkää puhelua.  Toinen oli Helsingistä  Ailalta,  minua ilahdutti jutella Ailan   kanssa, joka ilmoitti  etteivät  pääse häihin,  se ei ollut  kiva ilmoitus. Kuitenkin  oli  ihanaa jutella.  Olemme kyllä sähköpostiyhteydessä.  Toivoin kyllä, että  näkisin heidät Kristan häissä.
                                                             n
Tämä torstai oli toivoa täynnä. Meidän seurakuntamme pastori  Mika kävi meillä. 
Ensin juttelimme kuulumiset puolin ja toisin,  sitten  kahvipöytään lakkaviineri-kahville.
Hänen kanssaan on hyvä  puhella,  hän on niin ystävällinen kaikille. Hengellisistä asioista  meillä  riittää puhuttavaa,  voi  kuinka  se ravitsee  sisimpäämme.  Sitä  aivan kuin  uudistuu,  koko ihmisemme  kokee  virvoittumista,  ihanaa  olla  Jumalan hoidossa,  Hänen  läsnäolossaan.                                                 Sitten meillä  oli  ehtoollinen,   pastori rukoili  perheemme puolesta,  myös  tyttären,  joka ei ole  vielä  uskossa. Ehtoollisen  vietto  on aina  lohduttava missä  hiljennymme  muistelemaan  Herran  kuolemaa,  nauttimaan  leivän  ja  viinin  osallisuudesta,  muistellen  Jeesuksen uhria puolestamme,  Hän kuoli  kaikkien ihmisten edestä,  jokainen  voi tulla  pelastukseen ottamalla Jeesus Kristus  sydämeensä  asumaan,  koko  elämänsä  Herraksi.♥

Jumala on pitkämielinen  2 Piet. 3:9.  ja odottaa,  että  ilman  Jumalaa  olevien joukosta  edes  joku  kääntyisi  synnistä  ja  juoksisi  Jeesuksen  turviin.  Hänen  joka on kuolemallaan  sovittanut  jokaisen ihmisen kaikki  synnit,  joka on  tullut maailmaan pelastamaan syntisiä  Jumalan vihalta  ( viha syntiä  kohtaan) ja  jolla  on  valta  vanhurskauttaa  ilman Jumalaa oleva.
           Ihmisen on vaikea  elää  erossa  Jumalasta
Kun peruspylväät murretaan  maahan,  mitä   voimme  tehdä?  Vaikeiden  aikojen lähestyessä  Jeesus  sanoo  omilleen: "Rauhan minä  jätän  teille; minun rauhani - sen minä  annan teille.  En minä  anna teille  niinkuin  maailma  antaa . Älköön teidän sydämenne olkoon  murheellinen  älköönkä peljätkö.  Joh.  14:27.   Uskokaa  (luottakaa)   Jumalaan  ja  uskokaa  minuun  Joh.  14:1.

  siis -   joka  Sinua  odottaa  ei  joudu  häpeään  Ps. 25:3.


Jumala on  vievä  asiansa päätökseen,  meidän  kysymyksemme  on  vain: saammeko  me olla  siinä  mukana? Sanansa Herra on toteuttava.
Ikiaikojen  Jumalan  ja  Hänen  Sanansa  suojassa  olet  turvassa.  Mutta  kuinka on läheistemme laita,  kaupunkimme  asukkaiden  laita?
Heillä  on oikeus kuulla  evankeliumi   syntien  sovituksesta.  Kuka  sen heille  vie,  ellemme  me?
koska ikuisuus  lähestyy.  Ilman  Jeesusta  syntinen  hukkuu.  Ei  ole  ketään  muuta,  joka  voisi  pelastaa.
Ihaninta,  mitä  ihmiselle  voi  tapahtua,  on katsoa  kasvoihin,  jotka  ovat täynnä  rakkautta♥  Sellaiset  kasvot  ovat  vain  Jeesuksella!  Jeesuksen  kohtaaminen  on  hetki,  joka  muuttaa  ihmisen  elämän.  Miten Jeeuksen  kohtasi  Aabraham?  Miten  Sakkeus?  Entä  Joosua. Paavali,  Bartimeus,  syntinen  nainen  tai  itämaan  tietäjät?  Kun  Herran  rakkaus  on koskettanut,  ei  mikään  ole  niinkuin  ennen. Vain  Jeesuksen  lähellä  sytymme  elämään!  Ylistetään  Jeesusta,  ylistetään  yhdessä. ♥









10 kommenttia:

  1. Voi miten ihanat iloiset tytöt,niin kauniit kukkaset siellä kukkivat,siunattua torstai iltaa Kirsti<3

    VastaaPoista
  2. Kiitos Ritva kommentistasi♥

    Teidän pihassa on kauniita kukkia,minä välillä käyn ihailemassa niitä♥
    Ja olit säilönyt paljon kurkkuja.

    Kivaa perjantaita!
    Siunausta Ritva ja Pauli!

    VastaaPoista
  3. Kivoja kuvia postauksessasi! Oli hyvä lukea torstain kokemuksistasi. Ehtoollisen vietto on pyhä kokemus. Se välittyi kirjoituksessasi.
    Eilen torstaina oli Toivon syntymäpäivä. Vieraitakin kävi.

    VastaaPoista
  4. Kiitos tästä ihanasta postauksesta, kuvista ja kirjoituksista.
    Niin paljon ajattelemisen ja varteen otettavaa textiä.
    Hyvää ja siunausrikasta perjantaita sinulle ja perheellesi.

    VastaaPoista
  5. Kiitos Kirsti rakas kommentistasi♥
    Pastorin käynti on aina siunausta tuovaa, ja erikoisesti ehtoollisen vietto on pyhä kokemus, niinkuin sanoit.
    Onnea Toivolle syntymäivän johdosta!
    Mukavaa kun vieraita kävi juhlimassa Toivoa.

    Hyvää viikonloppua teille Kirsti ja Toivo♥ Ja siunausta!

    VastaaPoista
  6. Kiitos Sylvi,ihanaa kun sain kommenttisi♥

    Oikein mukavaa kun pidit.
    Ja jos se herättää ajattelemista, niin sekin on hyvä.
    Hyvää lauantaita teille Sylvi ja Sulo♥
    Ja runsasta siunausta!

    VastaaPoista
  7. Kirjoituksistasi saa sielun ravintoa.Siunausta elämääsi! Kiitos kommenteistasi.

    VastaaPoista
  8. Kiitos Pipsa kommentistasi,
    oli mukava saada se♥

    Ihanaa jos olet saanut sielun ravintoa.

    Siunausta Pipsa♥

    VastaaPoista
  9. Huom. nik muuttunut. Voimia sinulle! ja jaksamista kun nyt syksyn viimat alkavat.

    VastaaPoista
  10. Hei Pepita,tämä on kiva nimi,kiitos kommentistasi!
    Meillä on 10 p,eli viikon päästä tyttären häät.
    Toivon että saisin nukutuksi,rukoilethan puolestani.
    Siunausta♥

    VastaaPoista