tiistai 16. elokuuta 2011

Tiistain touhuja:)

Aulis  16.8.  nimipäiväsankari.
Aulis luotiin  1900 - luvun alussa kuvastamaan anteliaisuutta,  palveluhalua  ja  hyväsydämisyyttä.  Nimi on ollut melko  yleinen ja sitä  käytetään yhä  jonkin  verran  etenkin  toisena  nimenä.

!5.8. Marja,  Jaana,  Marjatta,  Marjo,  Marita,  Marjut,  MARIANNE, Maritta,  MARJAANA,  Marjukka,  Marianna,  Jatta.
Onnea varsinkin  teille  Marianne  ja  Marjaana. Unohdin eilen laittaa  täman  onnittelun.  Pikkutytöt  vanhempien  kanssa  kävivät  eilen kahvilla. Joku  kuva tytöistä eilen.  Ja  joku  kuva tältä  päivältä..  Kristiinalla ja Severillä  oli  eskarilaisten  vanhempain ilta tänään  tiistaina.


Tässä   Salla  ja  Milla  eilisessä  "sirkusesityksessä".

Tytöt olivat saaneet särkässä  käsimaalauksen sunnuntaina.
Millalta  on lähtenyt  etuhammas. :)






  





Meillä  oli  vieras  kahvilla,  kuviakin otettiin,  mutta  en kysynyt lupaa saako  laittaa  blogiin,  joten  en sano  nimeäkään:) 
Mies osti  ihanat viinerit,  jotka  ovat täysin laktoosittomat.  Ystävälläni  on laktoositon  ruokavalio.
Sitten Kristiina soitti  ja kysyi saako tytöt tulla,  ja  tottakai.  Minä  päälystin  kaksi  Sallan koulukirjaa,  tytöt  piirtelivät,  ja saimme  jutella vieraamme kanssa.


Täällä lopussa  on  vielä  kuvia  lauantain  vierailustamme.  Millan  eskaripöydän yläpuolella  on  iso  omena,  se on  liitutaulu.

Tämä  on Sallan huoneeseen kuuluvaa näkyumää.

Omenaliitutaulu  näkyy tässä  kuvassa  paremmin.
Tämä  kattolamppu  on Millan  huoneessa.

Sallan koulupöytä  alapuolella,  kello  on  19.13.
Tyttöjen huonekuvat  näyttävät  olevan ihan sekaisin etten  yritäkään  esitellä niitä  sen  enempää. 
Kuvat  kertokoon  kumpi  on  kumman.













6 kommenttia:

  1. Hei Kirsti, kauniita kuvia olet taas postannut.
    Tytöt niin täynnä iloa, ja touhua täynnä. kauniit huoneet heillä.
    Kivan näköinen kun hammas on pudonnut.
    Oikein leppoisaa ja siunattua keskiviikkoiltaa sinulle ja perheellesi..

    VastaaPoista
  2. Niin herkullinen kahvipöytä,kyllä niissä koulukirjojen päällystämisessä on hommansa,niin iloiset tytöt:)

    VastaaPoista
  3. Kiitos Sylvi,oikein ihanaa,kun kommentoit♥

    On ne sulosia,kivoja ja kilttejä ja vilkkaita,näin sitä kehutaan omia:)

    Nyt äskettäin hammas irtosi,oli vahingossa nielaissut sen.

    Siunausta torstaille Sylvi ja Sulo♥

    VastaaPoista
  4. Kiitos Ritva,maukkaille maistui♥

    Olen aina ollut kirjojen päällystäjä,omien lastenkin kirjat tuli päällystettyä:)
    Perinne jatkuu lastenlasten kohdalla:)

    Siunausta Ritva ja Pauli♥
    Hyvää yötä,Jeesus myötä!

    VastaaPoista
  5. Hei rakas♥

    Kivaa,että teillä kävi vieras kyläilemässä.Oli myöskin hauska päästä kurkkaamaan Sallan ja Millan huoneita.Ihanilta näyttää.:)

    VastaaPoista
  6. Kiitos rakas Kathy♥

    Se vieras on todella kiva,jonka Kristakin tuntee.

    Pikkutytöillä on ihanat huoneet.
    Siunausrikasta viikkoa♥

    VastaaPoista