keskiviikko 20. heinäkuuta 2011

Onnea nimipäiväänsä viettäneille 19.7.

Vanhatestamentillinen Saara  on maailman vanhimpia  nimiä - ja jälleen  nousussa.  Viime vuosikymmenten suursuosikki  Sari alkaa  korvautua  Sallalla  ja etenkin  Saralla.
Eilen alkoi,  siis  maanantaina  alkoi  naisten viikko  Riikka  vietti nimppareita.
Pidin tätä tiistaina aloittaessani  postauksen,  mutta  kello olikin  jo yli kaksitoista ehkä noin 24.25.
Hyvää  keskiviikkoa  kaikille mukaville  lukijoilleni♥ 
Tänään viettävät  nimipäiväänsä  Marketta,  Maarit,  Reetta, Reeta, Maaret  ja  Margareeta  Suomen  Marketta lukuisine  asuineen  juontuu kreikan "helmeä" tarkoittavasta  Margareetasta.  Nykyisin suositaan  asuja Maarit  ja Reetta.
 

Tiistaina  oli  yhden tyttäremme  nimipäivä,  sekä  lapsenlapsen,  pikku prinssessamme  Sallan  nimipäivä. Ihan pian on Sallan  syntymäpäiväkin.  Tänään keskiviikkona  tulee pikkuparvekkeelle  lasienlaittaja,  hänen piti  tulla  jo  tiistaina.  Siksi  nukuimme  viime yönä  tv-huoneessa,  kuten  tänäkin yönä.  Näin kauan on  viipynyt  parvekkeen  kunnostukset,  toukokuun 3 päivä piti alkaa  lasien laitto,  silloin parvekkeille  ei saanut  mennä.
Toinen parveke on myös edessä.  Onhan  siellä  jotain  tehtykin...mutta  vielä  viipyy... Syynä  on  ettei  ole saatu tilattuja laseja tai muita tarvittavia  tavaroita

4 kommenttia:

  1. Hei Kirsti!
    Kauniita korttia sinulla.
    Naisten viikko tämä viikko.
    Onnittelut Sallalle!

    Onpa kauan remontti kestänyt.
    Siunausta päivääsi!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Sylvi,naisten viikon 24. päivä on Kirstin päivä,sitä me vietämme♥

    Sanon onnittelut Sallalle!
    Kyllä remontti on kestänyt,menee elokuulle.

    Siunausta Sylville♥

    VastaaPoista
  3. Onnittelut sankareilla!Kiva kuulla,et vihdoinkin parvekkeellenne laitetaan lasit!

    Mä teen kohtapuoliin sen jutun,joista tekstasit.
    Oon ollut tänään hiukan väsynyt.Heräsin tosi aikasin aamulla ja on niin kuuma.Olet ihana!♥

    Sulle olisi tunnustus blogissani!:)

    VastaaPoista
  4. Hei Kata,olin ihan unohtanut vastata tähän kommenttiisi♥
    Kultaseni olet rakas ja ihana.
    On kivaa kun lasit tulevat parvekkeelle.

    Siunausta!

    VastaaPoista