sunnuntai 10. heinäkuuta 2011

Keskikesän lämmössä

Lapsukaiset  kävivät  lauantaina,  Susanna, Kristiina  ja  Severikin tulivat  kahville.  He  olivat  päivällä  Särkänniemessä, Susannakin  oli mukana.  Koko perhe  ovat  olleet  kaksi  yötä  Susannalla,  kun heillä alkoi  se  "remppa", ensin makuuhuoneet  laitetaan.  Niiden  pitäisi  olla  kunnossa  jo  huomenna.  Sitten  on  saunan  vuoro,  keittiö  ja  olohuone   viimeisenä.
                                                 kesän  vehreyttä
                                          Vihreää...
Meillä  oli  Kristianin venäläinen  ystävä  pikku  tyttönsä  kanssa  kylässä.  Ollaan  tavattu  kaksi kertaa  aiemmin,  kun  hän  oli meidän  omakotitaloaikana  Kristianin  vieraana  meillä  muutaman yön.  Hän  innostui  niin Suomesta,että  halusi  muuttaa  tänne  Permistä.  Kristian  tutustui  häneen  juuri  Permissä,  ollessaan  yhden  vuoden Permin  yliopistossa  opiskelemassa.
Nykyisin  ystävä  asuu  Suomessa,  hän  löysi  suloisen  suomalaisen tytön,  jonka  kanssa on naimisissa  ja  heillä  on  pikkunen tyttö,  ja  vähän  pienempi  poika, eli  heillä on ihana perhe.  Lapset  oppivat venäjän  ja suomen kielen kotona.   Eli  hän  on  kotiutunut  hyvin   Suomeen.
 Tuuletin  oli  viime  keskiviikkona  näin tarpeellinen. On ollutkin  taas  hellepäiviä.
Näin  hieno  teksti  on  erään  rakkaan  ystäväni  paidassa.  Olin  ihan  pikkusen  kateellinen,  kun  näin  tämän,  mutta ihana  paita,  ihana  teksti.  Ja  ihanaa  kun  hän  omistaa  paidan,  enkä  minä:)
                        Yläkuvassa  Krista ja  kaunis  hymy,  ja  alakuvassa  Jani  tuuletin  kaverinaan.:)
                                  Krista  peilipöydän  tavaroita  järjestelemässä.
                  Mitä  ihmettä,  Katakin  näyttää  tykkäävän  tuulettimesta:)  Miksikähän?
               Iloiset  tytöt,  Kristan  asunnolla.
                   Ihania  tyttöjä♥
Kata  hyvän  ystäväsä  kanssa,  molemmat  ovat  suloisia  tyttöjä  kuten    alakuvan  tytötkin,   siskokset  yhdessä..

              Jani  hyvän  kaverinsa  kanssa.
                   Takapenkkiläiset  näyttävät  viihtyvän:)  Samoin  pöydän äärellä  olevat...:) 

                               Kata  ja Jani  olivat meillä. yläkuva,
              Kata  omassa  kauniissa  kodissaan(alakuva)

                    Kristan  asunnolla  järjestelyt  ovat   mukavasti  edenneet. Asunto  on  jo irtisanottu, nyt  on  käynnissä  tavaroiden vieminen   pois,   hän  tulee  meille  elokuuksi asumaan  ja seuraavassa  kuussa  onkin  jo  suunnitelmissa  häät,  ja oma  koti  Maken  kanssa.
              Meidän  tytöt  Kata  ja  Krista♥
          Suloisia,  rakkaita,  ihania ♥♥

         Voi  nyt  ne  jo  loppuu:) Tyttöjen  karkkipäivä  on  lauantai.
             Kukat  ovat  kauniita,  ei voi  kuin  ihastella...♥
                                                    
                                                 ♥♥♥
                                     Ihanaa,  kun  on  kesä  ♥
Ihana laulu,  laula  kanssani!
  Miks huomispäivän  huolien  sa annat  vain  sydäntäsi  suotta harmittaa.
Jos Isän silmä  varpustakin valvoo,  saat uskoa  Hän valvoo  sua.  Hän tietää  ja  hoitaa  sä saat hältä  voimaa,  jos  Isän  silmä  varpustakin  valvoo,  saat  uskoa Hän  valvoo sua.


Siis  usko  täysin Herran  varjelukseen ja murhe,  huolet  vaihtuu  kiitokseen,  Jos Herra taivaan  linnut kaikki  muistaa  saat  uskoa  Hän  muistaa  sua  Hän tietää  ja  hoitaa  sä saat  hältä voimaa.
Jos Herra  Taivaan linnut kaikki  muistaa,  saat uskoa Hän  muistaa sua.

6 kommenttia:

  1. Hienot kuvat! Teillä on ollut mukavaa!

    VastaaPoista
  2. Kauniita tyttäriä,kyllä nyt on kuuma,tuulettimia saa pitää päällä,hyvää pyhää Kirsti<3

    VastaaPoista
  3. Hei Kirsti!
    Kauniita kuvia olet taas postannut.
    Teillä on ihana perhe.
    Niin tuuletinta ei me olla tarvittu tänävuonn, ihan sopivan lämmintä on ollut,
    Vettäkin on satanut välillä.

    Taivaan Isän siunausta sinulle ja perheellesi.♥

    VastaaPoista
  4. Kiitos Kirsti ystäväni♥

    Oli meillä mukavaa:)
    Taivaan Isän siunausta♥

    VastaaPoista
  5. Kiitos Ritva kauniista sanoistasi, on ollut kuuma ja tuulettimilla on ollut käyttöä tänä kesänä♥

    Tänään täällä on satanut,parhaillaankin sataa.

    Hyvää maanantai-iltaa Ritva ja perhe♥

    VastaaPoista
  6. Kiitos Sylvi kaikesta kauniista mitä sanoit♥

    Täällä on ollut kuuma,tuulettimia on tarvittu.

    Hienoa,kun teillä on ollut sopivan lämmintä.
    Täällä on joko kuuma tai kylmä,ei ehkä kovin kylmä kuitenkaan...
    On ollut mukavaa seurata blogisi tapahtumia,kun kävit tyttäresi ja tytöntytön kanssa kasvitieteellisessä puutarhassa,kun pikku pojanpoikasi oppi ajamaan pyörällä ja kun teillä oli suomesta vieraita,kummipoika vaimonsa ja vauvan kanssa. Ihana pikkumies,joka ei vierastanut,Matias-poika.
    En huomannut laittaa kehuja pikku Matiaksen mummille Ritvalle.
    Samoin sinulla on aivan ihanat lapsenlapset♥

    Siunattua alkuviikkoa Sylvi teille sinne Borasiin♥

    VastaaPoista