Tässä on muutama Israelista saatu lahja
.
Kauniin hartiahuivin lähetti eräs ystävä ollessaan Israelissa tyttärensä kanssa raamattukou lussa.Yllätys oli mieluinen, kun postipaketista löytyi tämä ihana huivi. Jerusalem kassin sain tuliaiseksi pojaltani, myöskin tuo hattu on häneltä. Samalta matkaltaan hän toi meille seinävaatteen, missä lukee Jerusalem. Poika oli puoli vuotta suomalaisten perustamassa moshavissa, Yad Ha Smona:ssa. Se perustettiin 1971 kahdeksan juutalaisen muistolle, jotka Suomi luovutti toisen maailmansodan aikana.
- Olen tuskien saartama, minua koskee, koskee niin kovasti, jota en kestä, silti olen tässä, silti täytyy kestää, vaikka en kestä. En voi tehdä mitään, ettei tarvitsisi kärsiä. Selkään käy tuskainen sävähdys ja vyötäröstä alaspäin jatkuva kipu viiltelee. Olen tässä tuolissani miltei pituusasennossa, jos vähänkin kurkottaa jotain, vaikka vesilasia lisäsävähdys käy läpi. Lisäksi viime yönä alkoi nivelkipu ranteissa ja sormissa, ja sängyssä huomasin nilkoissa samaa viiltelyä. . .Ei tämäkään ole uutta, vaan aika ajoin ne tulevat näin ärtyneiksi, tarkoitan nivelet. Vuosiksi jouduin ostamaan pari numeroa suuremmat kengät, kun sattui kaikki kenkien laitto. Nytkin kädet on tuettu ideaalisiteillä, että pystyn jotenkin olemaan, ja vähän räpeltämään teille minkälainen tilanteeni on. En ole uskaltanut avautua itseni kivuista tai itsestäni. Olen varttunut perheessä, jossa ei puhuttu, eikä varsinkaan uskallettu olla vapaasti. Kun tulin näin "kipuilevaksi", en enää päässyt liikkumaan, enkä voinutkaan jatkuvien tuskien tähden, enkä näin ollen päässyt tekemisiin ihmisten kanssa. Minua surettaa, kun minulla on koko ajan myös suu kipeä. Minulla on krooninen suu vaiva, siihen on suuvesi, jonka pitäisi vähän puuduttaa, mutta eipä se sitä kovin hyvin tee. Ilmeisesti tällä on vaikutusta, koska käytän jokaisen syönnin jälkeen, ja välilläkin. Tälläisia vuodatuksia sain aikaseksi, minun tekisi mieleni pyyhkäistä nämä pois.
Toivoisin itseltäni etten alkaisi moittia itseäni, kun avauduin ja kerroin mikä alituinen ahdistus on läsnä kroonisina kipuina joka päiväisessä elämässäni. Joku päivä saattaa olla vähän parempi, mutta olen sidottu, kahlehdittu minimaalisen liikkumisen ja asioiden tekemisen kahleisiin, vaikka tahtoisin tehdä paljon kaikenlaista.
Minä toivon, että joku rukoilee puolestani, koska en meinaa jaksaa, olen nääntynyt ja väsynyt. Mutta tahdon jaksaa. Minulla on elämänhalua, vaikka vuodatinkin tälläisen teille, tämä on osa minun elämääni.
Tiedän, että Jumala tietää kaiken, ja silti rakastaa. Hän antoi Henkensä, että me saataisiin elää.
Jumalan runsasta läsnäoloa kaikille, ihanaa, kun jaksoitte lukea, ihanaa, kun olette olemassa rakkaat "blogilandialaiset"!
Jumala on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti. Amen!
♥