tiistai 4. toukokuuta 2010

NIITÄ NÄITÄ

Maanantaina meille tuli kahville Milla ja Salla, sekä Kristiina ja Severi.
Ja iso munkkirinkiläpussi, ei muuta kuin kahvit porisemaan:) Nyt on päivittäin tullut herkuteltua munkeilla, niitä on
lauantaista lähtien saanut "pistellä poskeensa roppakau palla", jokatapauksessa munkit ovat
hyviä, vaikka
♥♥
kohta niitä "pursuaa jo korvistakin".
No tosiasia on kuitenkin, että ne ovat maukkaita, loistavia ja namskis miten ihania! Pieni tauko lienee kuitenkin parhaaksemme.


Severi toi meidän pääpu-

heli-
meen
paris-tot.
Meillä
on siis vielä lankapuhelin, vaikka monet ovat luopuneet siitä. Toki Sakarilla ja minulla on myös kännykät. Minä käytän jälkimmäistä päivittäin, toinen osapuoli ei käytä:)

Tässä maailmassa on jotain niin pysyvää ja muuttumatonta kuin Herran Jeesuksen rakkaus ja huolenpito. Kyllä me monesti pelkäämme ahdistustemme alla ja tuntuu kuin Herra olisi kaukana eikä kuulisi. Mutta kun taas nousemme ahjosta, huomaamme, että se oli sittenkin parhaaksemme. Onko niin, kun omat voimat on riisuttu, opimme turvaamaan ainoastaan Jumalaan.
Jumalan rakkaus kantaa vaikeiden asioiden yli, ja antaa voimaa koettelemuksissa. Mikään ei voi riistää meitä Jumalan kädestä, eikä erottaa Hänen rakkaudestansa, joka on Jeesuksessa Kristuksessa, meidän Herrassamme.

6 kommenttia:

  1. Sinulla on ihana, rakkauden täyttämä blogi. Ymmärsinkö oikein, että olet Katariinan äiti? Hänkin on niin suloinen.♥

    VastaaPoista
  2. Kiitos Anskukka,olet ystävällinen!
    Oli iloinen yllätys,kommenttisi.♥
    Olen Katariinan äiti, Katariina on
    todella suloinen.
    Sinäkin vaikutat suloiselta, muistan
    sinut Katan blogin kommenteista.
    Hyvää keskiviikkoiltaa!

    VastaaPoista
  3. Herramme kuulee pienen hiljaisenkin rukouksemmekin.On ihanaa,että Hänen rakkautensa riittää meille kaikille.Omin voimin sitä monesti olen koittanut rämpiä,mutta lopulta huomaan sen,etten ilman Jeesuksen läheisyyttä löydä rauhaa.Hän antaa meille kaiken mitä elämäämme tarvitaan.Vaikeuksissamme hän on aina meidän kanssamme.Kiitos kauniista postauksestasi äiti kulta<3

    VastaaPoista
  4. Niin rakas pikku Kata, Herra kuulee kaiken hiljaisemmankin rukouksen ja pyynnön.Hän niin rakastaa sinua ja minua ja jokaista ihmistä:)
    Omalla voimalla ei näytä mikään onnistuvan,eli tarvitsemme Jumalan apua pienessäkin,ja on turvallista saada olla Hänen kädessään.

    Olen kuvannut monia kirjoja,joista teen joskus postauksen.
    Huomenna on Sakarin syntymäpäivä,mutta juhlitaan lauantaina niitä ja äitienpäivää samanaikaisesti.
    Pian tämäkin päivä on mennyt.:)
    Oletko saanut nukutuksi pois sitä väsymystäsi?
    Siunausta!♥

    VastaaPoista
  5. Moikka,Kirsti ystäväni!Nyt pääsin taas kyläilemään:)Nams:)Munkkeja!Ne ovat valtavan hyviä!Niin Sakarilla on synttäritkin tulossa,onneksi olkoon täältäkinpäin:)Sinulla on hieno blogi!Tervetuloa tass vierailulle minunkin kolmeen blogiini!!!Tulen taas käymään,kun ehdin.T:Jani,ystäväsi!

    VastaaPoista
  6. Moi mukava Jani ystäväni!
    Olipa kivaa, kun pääsit vierailulle:)
    Munkeilla oli ihana herkutella, nyt jo ottaisin munkin. Vaikka kirjoitin,että niitä on syöty,niin,että pursuaa "korvistakin".
    Lauantaina vietämme Sakarimme synttäreitä ja äitienpäivää.
    Koetan ehtiä blogeihisi,siellä ihan viihtyy,mutta on ollut kiire.
    Tervetuloa taas,on aina ilo ottaa sinut vastaan Jani. t. Kirsti

    VastaaPoista