maanantai 6. lokakuuta 2014

Syksy on tullut:)


                         Jälleen uusi viikko, ja uusi päivä!

Olen kovassa nuhassa,  ja  silmätulehdus on päällä. Silmätulehdukseen olen käyttänyt silmätippaa, aikasemmin tällainen lääkärin määräämä on auttanut.  Nyt silmien reunat on kirkkaan punaiset ja kirvelee ja kutittaa ja vuotaa,  eli jos ei parane, on mentävä lääkäriin.
  Onnea  tänään Pinjalle  ja Mintulle:) ♥ 
Uudet luonnonnimet Minttu,  pirteäntuoksuinen yrttikasvi,  ja Pinja, etelän  mäntypuu,
tulivat almanakkaan  vuonna 1995. 
Molemmat yltävät  jo tyttöjen 50 suositumman ensimmäisen etunimen joukkoon.

     Tänään
Salla 
kävi meillä, hänellä oli  myynnissä
 heidän koulussaan kuvistunneilla tehty 
seinäkalenteri, siellä oli Sallankin tekemä piirustus. 
 Hän kävi myymässä tähän taloon
 ja viereiseen,
 ja oli  vain kaksi allakkaa jäljellä,  eli ihmiset olivat ostaneet ♥                

                       Anna minulle  rakkautta silloin,  kun sitä  vähiten  ansaitsen,  sillä  silloin  sitä  eniten  tarvitsen.

 Jos elämä ei ole koulutusta varten niin mikä sitten.
- Sir Edward Bruns  Happerton

Vain se on köyhä,  joka mitään ei voi  antaa.- Aaro  Hellaakoski



                    Ei viisas tiedä eniten,  vaan sen mikä on tärkeintä. -Aiskhylos
Kipu tulee kuin sää, mutta ilo on valinta.-Rodney Growell.

Aloita tänään.  Huominen huolehtii  lopusta.-Hilja Merioja.


Yksi ei voi auttaa kaikkia,  mutta kaikki voivat auttaa yhtä.
-Apotti Pierre. 


SANA.  Herra,  kuule rukoukseni,  vastaa minulle,  minä  olen köyhä  ja avuton. Ps.86:1. 

Hyvin käy sen,  joka on armelias ja lainaa omastaan muille, sen, joka aina toimii oikeuden mukaan.Ps. 112:5.


 Yläkuvassa on näkymä  pirkkalaistorille,
 se on otettu
 kirjaston puolelta:) ♥ Alakuvan olen
 ottanut parvekkeelta.

 

3 kommenttia:

  1. Rukoillaan, että se paranee!
    Kauniita puiden kuvia!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Kirsti ystäväni ♥
    Kiitos, kun rukoilette!
    Menin kuitenkin keskiviikkona lääkäriin, hän antoi lähetteen Tampereelle silmäpoliklinikalle, siellä pari lääkäriä tutki ja sain kaksi lääketippaa, kumpaakin 5 kertaa päivässä ja kosteutustippaa 6´kertaa ja vaikka 10 kertaa. Silmät ovat kuivat ja niissä on sarveiskalvotulehdus.
    Kirsti, mitä kuuluu? Olen ajatellut teitä. Syksyn puut ovat upeita väritykseltään.
    Siunausta teille kaikille. Rukoilemme puolestanne.♥

    VastaaPoista
  3. Oli todella hyvä että kävit lääkärissä ja pääsit vielä erikoislääkärille. Se oli tarpeellista!
    Tuntuu hyvältä että olet ajatellut meitä. Kiitos oikein paljon että rukoilette puolestamme!!
    Elämämme jatkuu suurin piirtein entiseen malliin. Jumalan armosta. (Jos kirjoittaisin tarkemmin, voisi tulla pitkä juttu.)

    VastaaPoista