sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Kevät, kaikesta huolimatta:)

Kevät  parhaimmillaan,  kevät kauneimmillaan luen lehtien kirjoituksista.  Ja kyllä siihen on uskominen,  onhan maaliskuu jo lopuillaan.  Vaikka ulkona onkin vielä lunta, ja kova tuuli saa ilman tuntumaan kolealta. 
Tänään on Palmusunnuntai. Pikku virpojia on liikkeellä,  meillä on ovikello ilmoittanut heistä jo kolme kertaa. Täällä keskustassa on virpojia vähemmän, kuin oli omakotialueella :)
Meidän tytöt virpoivat  eilen,  samalla kun  olivat  meitä ilostuttamassa.

Susanna oli myös eilen täällä,  tytöt virpoivat myös hänelle. Heillä oli niin paljon suklaata,  että mekin saimme herkutella "yllin kyllin":) 
Ehdimme olla tyttökoulussa ja junakyydissä,  minä nousin junaan Sallassa,  juna oli matkalla Helsinkiin,  sinnehän minäkin, ja niimpä pyörätuoli nostettiin junaan:)  Sitten  Helsingissä pääsimme  elokuvateatteriin katsomaan elokuvaa Heinähattu  ja  Vilttitossu:) Mukava leffa:) 
 Ehdimme juuri ja juuri katsomaan  sen,  kun äiti soitti, että tulevat hakemaan. Koko päivä oli hauska,  kivat leikit ja hyvää suuhunpantavaa.

Kiitos Jeesus kaikesta hyvästä mitä sinä olet  meille antanut! Olen niin kiitollinen TV7:stä. Että meidän isänmaamme saa kuulla evankeliumin julistusta Jeesuksesta Kristuksesta meidän Herrastamme,  joka tuli ihmiseksi, ja kuoli edestämme, että meillä rauha olisi,  ja Hänen haavainsa kautta me olemme paratut.

                                             
                                                       
Tytöt olivat pukeutuneet pupuksi ja kissaksi,  heillä oli sellainen panta päässä,  jossa oli korvat! Olin mielissäni,  kun he eivät olleet  pukeutuneet noidiksi,  koska se ei kuulu virpomisperinteeseen,  vaan on sekoittunut pakanuudesta. Lapset tietämättään joutuvat alttiiksi väärille voimille,  eiväthän he sitä tiedä, ehkä eivät vanhemmatkaan ilman elävää uskoa sitä tiedä.  Jokatapauksessa olen iloinen etteivät olleet "noitina". Tv- uutisissa oli ortodoksien keskuudessa   pikku virpojista kuvaus. He eivät olleet noitina,  ja virpommisruno oli hengellinen,  mielestäni se  tuntui hyvältä. 
                           

JEESUS RATSASTAA JERUSALEMIIN

Ja kun he lähestyivät Jerusalemia, tullen Beetfageen ja Betaniaan öljymäelle, lähetti hän kaksi opetuslastaan.
ja sanoi heille: "Menkää kylään, joka on edessänne, niin te kohta, kun sinne tulette, löydätte sidottuna varsan, jonka selässä ei yksikään ihminen vielä ole istunut; päästä kää se ja tuokaa tänne.
Ja jos joku teille sanoo: "Miksi te noin teette? niin sanokaa: "Herra tarvitsee sitä ja lähettää sen kohta tänne takaisin."
Niin he menivät ja löysivät oven eteen ulos kujalle sidotun varsan ja päästivät sen. 
Ja muutamat niistä, jotka siellä seisoivat, sanoivat heille: "Mitä te teette, kun päästätte varsan?" 
Niin he sanoivat heille, niinkuin Jeesus oli käskenyt; ja he antoivat heidän mennä.
Ja he toivat varsan Jeesuksen luo ja heittivät vaatteensa sen päälle, ja hän istui sen selkään. 
Ja monet levittivät vaatteensa tielle, ja toiset lehviä, joita he katkoivat kedoilta. 
Ja ne, jotka kulkivat edellä, ja jotka seurasivat, huusivat: 
"Hoosianna,
siunattu olkoon hän , 
joka tulee Herran nimeen!
Siunattu olkoon Isämme Daavidin valtakunta, 
joka tulee.
Hoosianna korkeuksissa!"
Ja hän kulki sisälle Jerusalemiin ja meni pyhäkköön; ja katseltuaan kaikkea hän lähti niiden kahdentoista kanssa Betaniaan, sillä aika oli jo myöhäinen.
Mark. 11: 1- 11




               
                                         



                     KYLÄSSÄ TYTTÄREN LUONA

Laitan muutamia kuvia,  kun kävimme Susannalla kylässä. Hän on asunut  omassa kodissansa jo kauan enkä ollut  käynyt siellä.
 Syynä on ollut se, kun talossa ei ole hissiä ja asunto 
on toisessa kerroksessa.. Olimme mieheni kanssa mietitty
 pitkään kuinka minut saataisiin sinne.
Mies piti kaiteesta kiinni ja veti minut aina seuraavalle rapulle,  kestihän se kauan,  mutta perille selvisimme.
 Minä olin ihastunut Susannan kodista,  kaikki oli niin kaunista ja suloista!  
                                                    :):):):):):)
                                                        :):):)
                                                    :):):)
                                                     :):):)
                                                             :)  :):):)
                                                      :):):)
 Tällaisilla  herkuilla oli pöytä katettu,  nam-nam, voi että ne maistuivat kiitos rakas Susanna:)


               Ulkona  oli  kolea tuuli, tuntui ettei keväästä  ollut tietoakaan. Minulla on viime tiistaista lähtien ollut ääni paineessa, välistä en ääntä saakaan.
 Otin kuvia mm.  entisestä kodistamme, kun tuttua katua ajelimme tyttären luokse illanistujaisiin:)  
 Lunta oli vielä paljon,  keväiseltä ei  maisema näyttänyt:)
Laitan joskus niistä maisemista  kuvia tänne. 
  Pian käymme juhlimaan pääsiäistä Kristuksen ylösnousemusjuhlaa!
  Olkaa jokainen siunattuja Herrassa  Jeesuksessa!

3 kommenttia:

  1. Teillä on taas ollut hauskaa ja herkullista tyttöjen kanssa.
    Kaunis koti Susannalla.
    Meidän tytön nimi on Susanne.
    Rauhallista Hiljaistaviikkoa sinne teille!
    Halauksin/ sylvi

    VastaaPoista
  2. Ilahduin taas huomatessani sulla monta kiinnostavaa postausta.Sun jututy aina piristää mun päivää.Kiitos siis näistä kaikista.:)

    Kivaa kun pääsit käymään Susannan kotona.Siä on kyllä nättiä.Hyvä kuva teistä tytöistä ja iskästäkin.Jospa joskus viä pääsisitte käymään täällä meilläkin.Sit kun saadaan vaikka hankittua paremmat patjat.

    Hauska vaihtoehto kun lapset pukeutu kissaksi ja pupuksi.Söpöä.♥Kevät ja tää pääsiäisen aika on kyllä ihanaa.Koitetaan löytää jostain pajunkissoja koristeeksi.Meillä ovikello soi pari kertaa eilen.Pikkuvirpojat ojensivat ainoastaan vitsan käteen ja unohtivat lausua lorun.Olivat tosi matalia lapsosia.:)


    VastaaPoista
  3. Rakas Kirsti, Sinulla on ihana blogi! Toivon Sinulle ja koko perheellesi Iloista Vapahtajan ylösnousemusjuhlaa ja hyvää Herran hoitoa jokaiseen päivään! Mummi Vaasasta

    VastaaPoista