maanantai 12. maaliskuuta 2012

Seisomme Israelin rinnalla :)

SHABBAT  SHALOM
Israel  Jumalan maa  ja  Jerusalem, suuren Kuninkaan kaupunki.
Elämme aikoja, jolloin antisemitismi on lisääntynyt monin paikoin.  Voi kuinka toivoisin,  että oma maamme Suomi osoittaisi  solidaarisuuttaan Israelille, että voisimme sanoa rehellisin mielin olevamme Israelin ystäviä, seisoen sen rinnalla,  kun sitä väärin perustein solvataan.  Kumpa ihmisten silmät aukenisivat näkemään todenperäisyyden,  kun medialla ei ole asioista oikeaa tietoa,vaan  sanotaan Israelin olevan syypää konflikteihin.  Vaikka oikeasti  palestiinalaiset tulittavat jatkuvasti Israelin  puolelle raketteja ja ohjuksia,  ja vihaa täynnä olevat nuoret miehet ja pojat heittelevät kiviä. Heitä opetetaan jo koulussa vihaamaan Israelia. Neljän päivän aikana,palestiinalaiset terroristiryhmät  tulittivat 160 rakettia ja ohjusta (kassam, ) Gazasta Etelä-Israeliin. Gazassa toimivat Iranin rahoittamat terroristiryhmät. Vihollinen tahtoo tuhota ja tappaa, itsekunkin ja tuhota juutalaiset,ettei Jeesus voisi tulla. 
 



5 kommenttia:

  1. Mieltä ilahduttavia kuvia Israelista!
    Me Kirstit toivotamme rauhaa ja Jumalan siunausta Israelille!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Kirsti,ihania kuvia rakkaasta Jumalan maasta♥

    Me Kirstit toivotamme rauhaa ja paljon siunauksia Israelille!

    Ja seisomme Israelin rinnalla,kun sitä parjataan ja antisemitismi lisääntyy.
    Siunauksin: Kirsti

    VastaaPoista
  3. Voi kun ihania kuvia Israelista,toivotaan kailille siunausta ja rauha.Oikein hyvää kevään jatkoa Kirsti:)

    VastaaPoista
  4. Kiitos Ritva kommentistasi, sinä ihana♥
    Toivon sinulle ja sinun perheellesi onnellisia ja siunattuja kevätpäiviä!

    Israel on ihana maa, ja Jumalan silmäterä,siksi halutaan toivottaa Jerusalemille rauhaa.

    Siunaa Israelia,toivota Jerusalemille rauhaa: sanotaan Raamatussa.
    Kun siunaat, sinua siunataan!

    VastaaPoista
  5. Hei Kirsti, Ihanat kuvat olet tänne laittanut.
    Tulee mieleen käynti siellä, itkumuurilla.
    Oli ihana reissu.

    Toivotaan rauhaa Israelille, ja ymmärtämystä maailmalle.
    Siunausta sinulle ja rakkaillesi sekä Israelille!

    VastaaPoista