maanantai 28. marraskuuta 2011

Marraskuun lopun tunnelmia:) ♥

Näin ensimmäisen  adventin merkeissä päätin pitkästä aikaa
kirjoittaa  ainakin muutaman rivin tätä  rakasta  blogiani.
  Muistellaanpa aikaa taakse päin,  viime lauantaina meillä oli täällä Markon synttäreiden viettoa,  siitä edellisenä  lauantaina laitoin vain muutaman kuvan,  silloin oli    marraskuun  19 päivä  ja  sitten  siitä viikko taaksepäin meillä olivat nuoret kylässä.  Kata ja Jani,  Marjaana  ja Marko.  Ensimmäisenä  mainitsemani  nuori pari tuli  tiistaina  15 p.  ja  toinen parimme tulivat keskiviikkona  16 p.  No onhan siitä  melko kauan,  kun viimeksi  kirjoitin  blogia.

Meillä oli monia hauskoja hetkiä heidän kanssaan,  kuten arvata  saattaa:)    Kun on  kolme pariskuntaa monta päivää yhdessä:) Tosin  he kävivät yhtenä päivänä  Markon ja Marjaanan kodissa juhlimassa etukäteissynttäreiden merkeissä nuoret  yhdessä. Olivat siellä  tehneet täytekakun  ja toivat lopun tänne,  että me  Sakarin kanssa saimme  myös maistaa,  ja olihan  se hyvää:)

                                                              
                                             
    Sain kaikki houkuteltua  kuvaan,  ja tässä  sitä sitten poseerataan♥  Oli meillä  lapsetkin kylässä,  he ovat olleet miltei joka lauantai.  En ole ottanut  kovin montaa kuvaa heistä,  tai en ole saanut   hyviä kuvia, vaikka joka kerta  muutaman kuvan  räpsinkin:)♥                                        
 Tuossa hyllyä vasten jaksan vähän aikaa seista,  kun saan vähän tukea.  Kyllä  näiden nuorten kans viihtyy,  ovat he niin  mukavia.:)                                                   
  Me naiset yhdessä.  Vetäydyimme jonkun kerran  makuuhuoneeseen  juttelemaan vain meidän kesken:)  Joululahjojakin suunniteltiin,  vaikka täksi jouluksi on tarkoitus ettei osteta niin paljon enää kuin yleensä.                                                               
 ♥Kyllä meilla naisilla on paljon puhumista,  kun  kuitenkin tapaaminen yhdessä on melko harvoin ♥ .                                                       
                                                        
                         Katan kanssa kaksin.  ( ei karkuteillä kuitenkaan )
                                     ♥ Kata hoitaa minua näin ihanasti.♥                                  
                                                  
      Laitoimme  jo joulua,  parvekevalot,  enkelivalot   ja  koristehyllykköön joulu-esineet.  Lapset saavat leikkiä  niillä
   Yhtenä kahvihetkenä  meillä  oli joulutorttuja,  kaikki  tykkäsivät.  Kyllä  ne ovat rapeita.  Meillä  ei voidella kananmunalla,  kun vuosia sitten mulla todettiin kanamuna-allergia.  Kuitenkin olen syönyt leivonnaisia missä on munaa. On minulla välillä  punotusreaktioita,  mutta kun  olen aina kipeä,  en ole kiinnittänyt huomioita oireisiin,  ajttelen niiden kuuluvaan perustaudinkuvaan.                                                  
    Tortut hävisivät parempiin suihin,  namskis:)                                        3
Aika on mennyt mahdottoman nopeaa vauhtia.  Oikein ihmettelen, että joulu on kohta.:)  äskettäinhän oli  elokuu,  meillä  oli häiden suunnittelutouhut  täysillä  menossa♥   Syyskuussa oli  hääjuhla.                                                 
Jani on valtavan kiinnostunut karttakirjan tutkimisesta meillä ollessa.  Me muut  saamme kuulla tärkeistä paikoista maailmalla.  Karttakirjassa on monenlaista tietoa,  sellaistakin mitä ei luulisi  vai olisiko parempi ilmaisu  uskoisi:)    Ny pitää mennä  nukkumispuuhiin,  kumpa saisin nukutuksi.  Tulen huomenna vastailemaan teidän ihanien  kommentteihin.
                                                
     Hyvää yötä rakkaat blogiystävät,   olkoon Jeesus kanssanne!                                    

6 kommenttia:

  1. Minä olen laittanut ikkunoihin pikkulamppuja,sähkökynttilöitä ja jääkukka led valaistuksia limoviikunaan ja tekemääni mustikanvarpu palloon, en tee joulu leivoksia ynm. hössötystä, matkustan äitini luo jouluksi, käyn hellareissa, ja viemässä isäni ja siskoni haudalle kynttilät,lahjoja ei tarvitse onneksi ostaa, minun jouluni on siinä. Kunnioitan kuitenkin toisten joulun viettoa, toihan Jeesus lapsi syntyessään oikean valon tänne maailmaan, mutta Raamattumme kehoittaa muistelemaan vain hänen kuolemaansa ehtoollisessa.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Pepita kommentistasi,oli mukava saada se!

    Mutta Pepita sinun joulusihan kuulostaa ihan hyvältä. Maailman talousnäkymät ovat ihan sekaisin, olisi parempi, kun ei menisi rahaa liikaa.
    Yleensä joulua vietetään perinteen mukaan,totuttuun tapaan.
    Minun vanhempani,tai äiti osti joululahjoja lapsillemme ja meille aikuisillekin 1-3. Muistan omasta lapsuudestani,kuinka paketteja annettiin jouluksi, vaikka olikin köyhä koti. Sieltä se tapa tuli jäädäkseen meille, ja siitä on vaikea päästä.
    Meillä on myös perinteenä kulkenut joka joulu joululaulujen laulaminen yhdessä, sitten on kahvitus ja lahjat.
    Kai se on sekin,kun en pääse kotoa mihinkään, en kävelylle,en kokouksiin, niin mies on ollut sitä mieltä,että kotiin koetetaan järjestää entiseen malliin joulua, kun kaikki lapsetkin perheineen tulevat aina meille jouluksi, täällä tarvitsee olla kaikenlaista tarjoamista.
    Jeesus on tärkein aivan varmasti, Hän toi valon maailmaan. Ja on joulun Herra, maailman Vapahtaja.
    Ja ehtoollinen on Hänen kuolemansa edestämme, muistelemista.
    Tulen lähipäivinä blogiasi katsomaan.

    Hyvää keskiviikkoa sinulle ja runsasta Jumalan siunaamaa adventtiaikaa!

    VastaaPoista
  3. Kirsti odota kuitenkin vielä ! kun ensin laitan jouluisen postauksen, tuossa ensi sunnuntaina, siellä on toivotukseni sinullekkin, sitten olen "paikalla" vasta ensi vuonna.

    VastaaPoista
  4. Hei Kirsi!
    Kiva kun taas poikkesit.
    Ihana lämmin tunnelma hehkuu kuvistasi.
    sinulla on niin herttainen perhe ympärilläsi, ihania.♥
    Hyvää yötä Jeesus myötä.

    VastaaPoista
  5. Kiitos Pepita,tulen sitten sunnuntaina tai maanantaina katsomaan blogiasi.

    Mukavaa torstaita, joka on vasta alkanut!

    VastaaPoista
  6. Kiitos Sylvi,olenpa tosi iloinen,
    kun kommentoit!
    Kyllä on rikkaus omistaa rakastava perhe ja saada itse rakastaa heitä.
    Ovat he herttaisia,olenkin heistä kiitollinen Jumalalle:)

    Hyvää yötä Sylvi, Jeesus myötä♥

    VastaaPoista