torstai 1. syyskuuta 2011

Torstaina

Ihana kuva Jerusalemista,  tässä alempana.

 Meillä  kävi vieraana eräs  Kristan  tuttava Aija kahvilla.  Meillä  oli  kiva kahvihetki mukavassa pienessä  joukossa. Aija asuu Nokialla,  olin iloisesti yllättynyt  siitä, kuinka miellyttävä hän oli.
Krista Marjaana ja Marko olivat meillä myös torstaina,  kun Aija kävi päivällä kahvilla.  Sitten he menivät tutustumaan Helluntaiseurakunnan juhlahuoneustoon,  jonne tulivat myös Markon pikkuserkku miehensä kanssa,  Markon äiti  Armi  ja ehkä  vielä  joku muukin. He katsoivat miten pöydät laitetaan  ja kai  koristelu suunnitelmiakin  tehtiin.
Sitten Marko,  Krista  ja Armi  tulivat  tänne, kun Armikin jäi  yöksi.  Ilta oli oikein hauska,  kun sai  kuulla Armin mietteitä  hääohjelmasta  ja mitä vielä pitää tehdä jne.
Maanantaina koko Kristiinan perhe  perhe tuli käymään. Mummia tarvittiin  laittamaan  Sallan kahteen kirjaan ja reissuvihkoon kontaktimuovi. 
Keräännyimme pyöreän pöydän ääreen. Täällä olivat myös nuoripari  Krista ja Marko.
Vaari hupsutteli,  ja se nauratti kaikkia,  eli voin sanoa, että mukavissa merkeissä päällystys saatiin kirjoihin.  Tuntuu kivalta,  kun olen saanut  omaksi tehtäväkseni  kirjojen päällystyksen:) Arvostan sitä, tottakai:)


Sain sähköpostia Ailalta,  ja vastasinkin jo pitkän viestin. He olivat palanneet Turkin matkalta. Hän lähetti kuvia lastenlapsistansa,  poika on päivän vanhempi kuin Salla  ja tyttö  vuoden nuorempi kuin Milla. Rappe  oli saanut myös  stipendin ja hyvän todistuksen.  He ovat Sallan ja Millan pikkuserkkuja.

Vaari näyttää miten kontaktista  voi tehdä  korvikset:) ei  tytöt  halunneet,  ja ehdotti  tulevalle hääparille kontaktisormuksia  niin ei tule  niin kalliiksi:)  Ja  seurauksena - kaikilla oli  niin mukavaa...
Heippa taas mummi ja vaari,  meillä oli  niin mukavaa...

6 kommenttia:

  1. Hei Kirsti.
    Harmi kun sinulla on niitä kipuja.
    Joskus tulee ajatus, että miksi Jumala antaa näitä kärsimyksiä?
    Jumalalla on oma tarkoituksensa kaikessa.
    Sinä olet hyvä ihminen, tyydyt Jumalan tahtoon ja aina niin iloinen.
    Voimia sinulle Kirsti, jaksamaan näitä maallsia vaivoja.

    Onpa sinulla iloakin!
    Niin ihana perhe ympärilläsi.
    Jumalan lahjaa.
    Runsasta siunausta sinulle ja perheellesi!♥

    VastaaPoista
  2. Mukavaa luettavaa,paitsi ei tietystikkään se,että sulla on ollut kovia kipuja.Toivottavasti vointisi olisi jo tänään helpompi.On se ikävää kun ei vaan helpota,vaikka lääkkeitä joudut ottamaan isot määrät.

    Teillä kuullostaa ja näyttää olleen siä tosi hauskaa.Oli kiva päästä kurkkaamaan arki elämäänne.:)Ja kohtahan me jo nähdäänkin,jippii!♥

    VastaaPoista
  3. Sylvi,kiitos,suloinen kommentti♥

    Niin kivut ovat raskasta kestettävää, ja siinä kärsii vieressä kulkijakin. Kestää monta tuntia ennenkuin pääsen levottomaan uneen, pitää ottaa lääkettä tunti-kahden tunnin välein.
    Lohduttaa levätä turvallisilla käsivarsilla, Hän tietää mikä on parhaaksemme. Ja Hänellä on tarkoituksensa kaikessa.
    Kiitos Sylvi,kun toivotat minulle voimia jaksaa maallisten vaivojen keskellä♥

    Niin minulla on iloa,kun on rakkaat perheenjäsenet ympärilläni, olen kiitollinen Jumalalle. Se on lahjaa Jumalalta.
    Ja kun on todella mukavia blogiystäviä,kuten sinäkin Sylvi♥

    Siunausta teille Sylvi ja Sulo!

    VastaaPoista
  4. Rakas Kathy,kiitos ihana tyttöni siitä blogi neuvosta ja kommentistasi,josta aina iloitsen♥

    Minulla on nyt närästystä, ja taas pahoinvointia. En tiedä mistä johtuu.
    Olen onnellinen Kata,kun olet olemassa.

    Siunausta ja varjelusta sinulle ja Janille!

    Mukavaa kulta,kun pian nähdään♥

    VastaaPoista
  5. Oi, olet saanut päällystää koulukirjoja! Ihan on ikävä niitä puuhia :)

    Tosi kurjaa, kun olet taas ollut kovissa tuskissa!
    Minullakin on selkäni kanssa taas huonompi vaihe. En tiedä, vaikuttaako siihen osittain flunssavirus ja säiden muuttuminen syyskoleaksi. En viitsi kauaa istuskella netin ääressä, kun selkään sattuu.

    Tunnin kuluttua alkaa radio Deissä Patmoksen Ristitulta-ohjelma ja rauhoitumme sitä kuuntelemaan.

    Hyvää viikonloppua ja siunattua syyskuuta!

    VastaaPoista
  6. Kiitos Nurkkalintu!

    Lasten koulukirjojen päällystäminen on uskomattoman mukavaa puuhaa.:)
    Sinulla on ne puuhat edessäpäin.

    Kyllä ilmojen vaihtuminen vaikuttaa kipujen lisääntymiseen,olen huomannut sen itselläni. Joka paikkaa kivistää ja repii,niin,että on tunne, ettei tätä enää kestä,eikä nukkumisesta tule mitään.
    Sinulla on myös selkäkipuja, se ei ole mukavaa.
    Kun näin tämän viestisi, niin ohjelma oli ilmeisesti jo mennyt. Ristitulta on mieluista kuunneltavaa, mutta meillä tahtoo unohtua,varsinkin,jos on näitä omia vieraita.

    Siunausta alkavalle syyskuulle!

    VastaaPoista