maanantai 5. syyskuuta 2011

Vieraita muilta mailta:)

 He halusivat käydä  kesäaikana meillä  näkemässä  suomalaisen  kodin elämää meidän pojan mukana,  he olivat yhdellä  kerralla kaksi  yötä. Pastori  piti  meillä  hyvät  Raamattutunnit  molempina päivinä. Kuvasin  ne  videokameralle.
Korealainen pastoriperhe  asuu  suomessa,  joka  vuosi heille tulee  evankelioimisoppilaita Etelä- Koreasta, samat viipyvät  vuoden.  Tämä ryhmä  kävi   meillä  joitakin kertoja,  enimmäkseen  kesäkuukausina.  Joulun aikana he olisivat tulleet, mutta  Kristianilla  ja  Sakarilla  oli  kova  flunssa.  
 Nämä  tytöt  olivat  ihania,  ja  pastori oikein mukava.  Yksi  ainoa poika  oli ryhmässä.

Tästä  edellisenä  kesänä  oli  vain  kaksi tyttöä,  he kävivät  vielä  useammin.  Minä  pidin heistä  todella  paljon. Heistä meillä on vain paperikuvia.. Saman vuoden  joulunaluspäivänä  he pistäytyivät  yhden illan  verran.  Pastori  soitti  kitaraa  ja lauloi  ihanasti  ihan tutun  hengellisen  ylistyslaulun,  jota  en nyt  harmikseni  muista.
Korealainen pastori  halusi kustantaa Kristianin  lennot  ja oleskelun,  kaksi viikkoa ,(vai oliko  kolme viikkoa) kansainväliselle  evankelioimisleirille Etelä-Koreaan. Hän toivoi,  että  Kristian tulisi  myös  mukaan oppilaaksi  Korelaisten kanssa.  Mutta Kristian ei halunnut keskeyttää opintojaan yliopistossa.  Nyt  hän on opiskellut  Arabiaa, raamatun  hepreaa  ja  Arameaa  ( jota  Jeesus puhui.)...
 
Ollaan päästy  kiinni  digiaikaan,  siitä  on pitänyt  huolen  vanhimman tyttären  perhe,  he ostivat   joululahjaksi  minulle  digikameran.   Ja  seuraavana  vuonna  sain  tyttären perheeltä  digivideokameran,    (olihan meillä  tavallinen  hyvä  videokamera.)






Tässä  kuvassa meidän Sakari  Etelä-Korealaisen  pastorin  ja  Kristianin  Intiasta  kotoisin olevan ystävän  keskellä.

                                        

8 kommenttia:

  1. Onpa mielenkiintoinen postaus. Onko poikasi ajatellut kirjoittaa kirjaa, sillä hyviä aiheita hänellä tuntuisi riittävän?

    Siunausta viikkoon!

    VastaaPoista
  2. Hyviä kuvia kauniista korealaisista.
    Ovat niin kauniisti pukeutuneet.
    Mukava kun on yhteyttä toisenmaalaisiin.
    Kiitos kun jaoit kuvasi ja kerroit meillekin.
    Siunausta sinulle Kirsti♥

    VastaaPoista
  3. Mäkin tykkäsin paljon näistä tytöistä.Uusia emme tavanneetkaan.Kyllä meitä onkin esitelty vaikka minkämaalaisille ihmisille.:)Kristian tutustuu niin helposti uusiin ihmisiin.

    Halauksia rakkaalle äidille♥

    ps.Irja pääsi muuten sairaalasta tänään kotiin.
    Hänellä on suolistotulehdus ja nytten lääkkeet siihen.

    VastaaPoista
  4. Voi kun ihania kuvia,kauniita korealaisia,kiva kun pääsevät näkemään suomalaista elämää,siunausta teille kaikille<3

    VastaaPoista
  5. Kiitos Nurkkalintu!

    Kyllä hänellä aiheita olisi matkoiltansa, vaikka kirjaksi.
    Joskus Intiassa hän piti äänipäiväkirjaa, jota hänen tultua kotiin kuunneltiin.
    Ollaan saatu ottaa vastaan monenmaalaisia ihmisiä, poika on tuonut heitä meille.

    Siunausta Nurkkalintu♥

    VastaaPoista
  6. Kiitos Sylvi kommentistasi♥
    He ovat oikein herttaisia,heistä ei voi olla pitämättä.
    Se on ollut meille rikkautta, kun poika on halunnut tuoda ulkomaalaisia ystäviänsä ja opiskelutovereitansa kylään.

    Siunausta Sylvi♥

    VastaaPoista
  7. Kiitos Kathyni♥

    Sanoit hyvin,että meitä on esitelty vaikka minkämaalaisille ihmisille, se on totta, ja siten me ollaan saatu tutustua eri kulttuureihin. Vuorostaan he suomalaiseen elämänmenoon:)

    Onpa ihanaa, kun Irja pääsi sairaalasta,ja on paranemaan päin.
    Kiitos Kata halauksista,olen onnellinen sinusta.
    Halaukset rakkaalle tytölleni Kathylle♥

    VastaaPoista
  8. Kiitos sinulle Ritva♥

    Olivat he kovin kiinnostuneita kaikesta näkemästään. Kristian opetti heille suomea,innostuneesti he opettelivat.

    Ritva teille myös runsasta siunausta♥

    VastaaPoista