perjantai 2. syyskuuta 2011

kesän kuvia

hän oli  Krista  Markon kihlattu.
  Neljältä vieraat  tulivat,  minä  olin vielä petissä.  Hankalan yön jälkeen en  millään olisi jaksanut  nousta.  Pikkutytöt kurkkasivat  makuuhuoneen ovesta,  ja
  kyselivät: "mummi milloin  sinä  nouset,  me jo tultiin?" Minun teki mieleni  nousta,  Sakari  auttoi  sukat  jalkaan -   jalat  päiväkuntoon,  itse samalla  puhdistin kostutetuilla
lapuilla  kasvoja, kohensin 
naamankin  päiväkuntoon, vähän kampaamista,
vaatteet  päälle ja vessaan. Kerron  sitten  enemmän,  kun saan kuvat  koneelle.
 kun
Eikö  olekin söpöjä nämä  pikkuset,  ei mitään murhetta  eikä  huolta♥

 Kun kirjoitan tätä on jo lauantai,  myöhäinen lauantai  kello on noin  puoli kaksitoista..
Nämä sireenipensaat ovat kuvattu  tästä  meidän talon tuntumasta,  näin ihanalta kesäluonto näyttää..
Alunperin oli tarkoitukseni laittaa muutama kuva meidän Etelä-Korealaisista vieraistamme,  mutta en osannut siirtää niitä  eri kansiosta tietokoneelta blogiini.  Nyt kun ovat nuo  kisatkin sieltä.  
Nyt  sain siirrettyä  kansiosta  kuvia  blogikansioihin  Markon opastuksella.  Katsotaan  jos ehdin  ja jaksan  sunnuntaina.  Olen  saanut  oppeja tietokoneasioihin  tytöiltäni  ja pojiltani.   Meillä  on  neljä  tyttöä  ja  neljä  poikaa. Tytöt  Kristiina,  Susanna,  Katariina  ja  Marjaana,  myös pikkutytöt  Salla  ja  Milla,  joten  tyttöjä  onkin kuusi. Pojat   Kristian,  Severi,  Jani  ja  Marko.
Syntymäpäiväkuvia sain ottaa Kristan kameralla,  kun  omastani  parin otoksen jälkeen  loppui  akku. Ja nyt  sunnuntaina päivällä  siirretään  ne kuvat  Kristan kamerasta  koneelle.  No katsotaan mitä  saan aikaseksi.  Laitanko  Korealaisten valokuvia  vai  syntymäpäiväkuvia.
Nyt vaan  Hyvää  yötä,  Jeesus  myötä!  Siunausta  kaikille,  rukoilen  puolestanne!  ♥ 

10 kommenttia:

  1. Mistä oikein löydät noita kauniita kuvia. muuten tutustuppa sheilan kotipolkuun myös.
    teissä on jotain yhteistä.t.pepita
    http://juniper.suntuubi.com/?cat=0

    VastaaPoista
  2. Kivat kuvat taas!
    Sinulla on riittänyt kirjojen päällystämistä.
    Meillä on tiedossa lasten kuljettamisia ja hoitoa, ja myös syntymäpäiviä (aikuisten). Kiva päästä sitten omiin oloihin.
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  3. Niin kauniita kuvia,etenkin tuo,riipumatossa kissanpäiviä viettävät,hyvää viikonloppua Kirsti:)

    VastaaPoista
  4. Ihania kuvia! Hellyttävä tuo kisukuva ja nuo sireenipuut tuovat vielä tuulahduksen menneestä kesästä, antaen voimaa alkaneeseen syksyyn!

    Oikein hyvää alkanutta syyskuuta teille kaikille sinne halauksien ja enkeleiden kera!

    VastaaPoista
  5. Kiitos Pepita kommentistasi♥

    No kissakuvat ja jotkut mustavalkoiset löysin peintings tai paintings sivustoilta. Amerikan kuvat myös sieltä, niitä en ole kuitenkaan paljonkaan käyttänyt.
    Jotkut ovat kamerakuvia, omalla kameralla. Tässä liikkuvan kuvan sain joskus yhdeltä tyttäristä ja itsekin olen mennyt googlen kautta eri nimillä esim. Jeesus tai Jeesus ja lapset. Jostakin uskovan blogista sain monta ihanaa kuvaa, siellä sanottiin, että saa ottaa mitä vaan teksteistä lähtien,otin kuvia,kun en osannut siirtää silloin tekstejä.
    Minullakaan ei ole kaikki uusia,vaan käytän entisiä kuvia pikku välein uudelleen.

    Kiinnostavan blogiosoitteen annoit,lähden tutustumaan heti kun ehdin.

    Jumalan runsasta hoitoa ja hoivaa sinulle Pepita♥

    VastaaPoista
  6. Kiitos Kirsti rakas ystäväni♥
    Kirjoja on tullut päällystettyä:)On se ihan kivaa hommaa.
    Tänään meillä oli synttärit,Kristan synttärit.
    Sen vuoksi en ole saanut aikaseksi juuri mitään.

    Viime yö oli taas yli mahdoton,kun oli kipujen lisäksi hirvittävä närästys ja pahoinvointi.

    Juhlijat olivat jo tulleet ennenkuin jaksoin nousta sängystä. mutta kahvitus aloitettiin vasta kun selvisin pöytään.

    Teillä on lasten kuljettamista ja hoitoa ja aikuisten synttäreitäkin.
    On todella mukava päästä omiin oloihin kaiken jälkeen.
    JUmalan varjelusta ja läsnäoloa Kirsti elämäänne♥
    Jumala on aina kanssanne ja pitää huolta.

    VastaaPoista
  7. Kiitos Ritva,kiva kun kommentoit♥

    Niin ne kisut ovat ihania,ei ole heillä huolta huomisesta:)

    Ritva teille myös hyvää viikonloppua, nyt sunnuntaita!
    Ja Jumalan siunausta♥

    VastaaPoista
  8. Kiitos Janskula,kivaa kuulla sinusta♥

    Kisut nauttivat olostaan,he vain ovat. Kovin suloisia ovat eläinlapsetkin:)

    Kaunista on kesäinen luonto,sitä ei voi kuin ihailla. Tämä kesä oli lämmin, uskomattoman nopeasti se vaan taas meni.
    Kohta meillä on juhlat,Krista on purjehtimassa avioliiton satamaan, jo viikon päästä ensi lauantaina:)
    Hyvää ja iloista syyskuuta Janskula myös sinulle, enkeleiden ja halien kera♥
    Siunausta!

    VastaaPoista
  9. Kauniit kuvat olet taas laittanut.
    Onnittelut täältä syntynäpäivä sankarille!
    Hauska on taas nähdä niitä synttäri kuvia.

    Onpa hyvä kun saat apua tietokoneen käyttöön.

    Runsasta Siunausta ja voimia sinulle Kirsti!,♥

    VastaaPoista
  10. Kiitos Sylvi♥

    Välitin onnittelut Kristalle.

    Niin meillä on noita nuoria,jotka ovat innokkaina auttamassa.

    Siunausta teille Sylvi ja kaikkea hyvää♥

    VastaaPoista