maanantai 20. kesäkuuta 2011

Kesäkuun tiistai

Tänään  on kesäpäivänseisaus,  vielä  pyuoli vuotta  talvipäivänseisaukseen:),
eli  silloin  joulu  on aika  lähellä.  Mutta  nyt kuitenkin nautitaan tästä  suloisesta  kesän  lämmöstä.
Aika on mennyt  kuin siivillä,  hyvin nopeaa vauhtia.

Seuraavaksi on muutamia  kuvia  Kristasta kirkon pihamaalla  viime sunnuntailta,  jolloin hän pääsi  ripille.  Ja  sunnuntaihan  oli  PYHÄN  KOLMINAISUUDEN  PÄIVÄ (19.6.)
                                                            ♥
  
                                                                   
Rippipäivä  oli  lämmin  ja  kaunis, aurinko paistoi  täydeltä  terältään:) Kirkossa olivat  Kristan  lisäksi  Marko  ja  Armi.
                                Krista  kauniin  kukkansa kanssa♥  Taustalla  on  kauniita  kukkapensaita.



                                                            
                                              ♥
Tässä  yläpuolella  olevassa  kuvassa  on  kaksi  onnellista  paria. Toinen  pari  on  ollut  yhdessä  jo  kauemmin  ja  nuoremmat   ovat   aloittamassa  yhteistä  taivaltansa  avioliiton  saralla.

Suomen  suvi  on suloinen.  Kumpa  myös  meidän  kansamme  tekisisi  kansakuntana  ja  yksilöihmisinä  parannuksen  synneistänsä  ja  huutaisivat  avuksi  Jumalaa,  siten  he  saisivat  pelastuksen  Jeesuksen  sovintotyön  ansiosta, ja  määränpäänä  olisi  Taivas.  Tiedättehän  ettei  kaste  pelasta.  Mutta  ilman  uskoa on mahdotonta pelastua.  Joh. 3:16. ja    Mark. 16: 14- 20.

kaikki  nähdä  saa...Jeesus vain tie on taivaaseen.
Me tahdomme nähdä Jeesuksen...
Me tahdomme...me tahdomme ...
Askel askeleelta  käymme,  maata  haltuun  otamme,  rukoukset  aseenamme sortuu  muurit  edestämme,  alas - alas...
 
                                                                       







leivokset. Tiedätte  varmaan  miltä  nämä  maistuvat???
 

16 kommenttia:

  1. Hei Kirsti!
    Ihania kuvia iloiseta tapahtumasta.
    Oli varmaan äitillekin iloinen tapahtuma tyttären rippijuhlat.
    Kauniit kukat ja mikä ihana sireenipuu onkaan kuvassasi.

    Kiitos kun käyt kommentoimassa blogissani.
    Käypä kurkkaamassa, sillä on sinulle jotain.

    Isän helliin käsien suojaan jääkäämme tänäkin päivänä ♥

    VastaaPoista
  2. Sinullekin ihanaa tiistaita!

    Vielä tänään (ennen kesätaukoa) taitaa tulla Radio Deiltä suora rukousohjelma Suomen puolesta. Tavataanhan "aalloilla" klo 18! Laitan kännykkäni herätyskellon muistuttamaan, ettei vaan pääse unohtumaan :)

    Siunausta!

    VastaaPoista
  3. Ihania kuvia.Aika tosiaankin rientää kovaa vauhtia.Yhteiset hetket perheen kanssa ovat parhainta.Kiitos♥

    Varjelusta ja siunausta rakkaani!

    VastaaPoista
  4. Ei muutakun Onnea,nuorelle rippilapselle,äidillekin varmaan suuri tapahtuma,oikein paljon onnea tälle nuorelle parille:)

    VastaaPoista
  5. OI OMPA KAUNIITA KUVIA ;)
    ONNEA RIPILLE PÄÄSYN JOHDOSTA!
    ja oikein ihanaa juhannusta;)

    VastaaPoista
  6. Kiitos Sylvi kommentistasi♥

    Kyllä olin iloissani,kun Krista kävi rippikoulun. On hyvä kerrata kaikkea siellä olevaa opetusta meidän jokaisen.
    Ja on hyvä syy järjestää juhlat sen kunniaksi.

    Läheisten kanssa kaikesta nauttii.
    Sylvi,kävin jo kurkkaamassa blogissasi,
    kiitos sinulle. Kunhan ehdin, niin haen tunnustuksen.

    Oikein ihanaa juhannusta teille molemmille♥
    Isä sulkee sinut rakastavaan syliinsä!

    VastaaPoista
  7. Kiitos Nurkkalintu kun muistutit ohjelmasta♥

    Kuitenkin muistin ohjelman liian myöhään,joten en nyt kuunnellut sitä,olen pahoillani.
    Laitan seuraavalla kerralla kellon tai kännykän pirisemään,ettei mene unohdu, jos on jokin tärkeä ohjelma. Me kuuntelimme Leo Mellerin kasettia paranemisesta juuri silloin.
    Siunausta Nurkkalintu♥
    Ja hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
  8. Kiitos Katariina rakkaani♥

    Niin sanoit oikein, yhteiset hetket perheen kanssa on parhainta♥

    Ihanaa sitten,kun tulet Katani.

    Jeesus rakastaa sinua♥

    VastaaPoista
  9. Kiitos Ritva,onnentoivotukset ovat menneet perille♥

    Kyllä se on juhlan aihe,todella. Oli mukava tunne, ja oli ihanaa herkutella juhlapöydässä.

    Siunausta Ritva,ja nautitaan keskikesän juhlasta♥

    VastaaPoista
  10. Kiitos Kakkukahvi, kun kommentoit♥

    En päässyt kumpaankaan blogiisi,mietin oletko väliaikaisesti lopettanut, vai uudistatko blogiasi?

    Terveisiä pikku kultasille♥
    Hyvää juhannusta sinulle ja koko perheelle!
    Siunausta myös♥

    VastaaPoista
  11. Hei!
    Radio Dein, tiistain suora rukousohjelma meni kesätauolle ja jatkaa sitten taas jossain vaiheessa.
    Uskon, että hyvää kasettia kuuntelitte.
    Me kuuntelimme eilen illalla netin kautta livenä Leo Mellerin vakavaa puhetta. Toivottavasti oli paljon muitakin kuuntelijoita!

    Siunattua keskikesän juhlaa ja Johannes Kastajan päivää!
    Suomikin tarvitsee Johannes Kastajan kaltaisia uskon miehiä!

    VastaaPoista
  12. Hei ja kiitos Nurkkalintu♥

    Kuuntelimme tänään ne Leo Mellerin puheet,ne ovat vakavia asioita. Heräjä valvomaan, ja tiliyhteydestä. Minä en ole tehnyt oikein, tuntuu että en ole varma omasta tilasta,vaikka olen ollut.
    Poika soitti,että menkää katsomaan hellunttaiherätyksen raamattuopetuksia netistä.
    Katseltiin alkajaispuhe ja täytyy sanoa,että oli hyvä.
    Nykyisin voidaan katsella ja kuunnella netistä suorana tai arkistosta moia raamattuopetuksia joita ei voitu joku vuosi sitten kuunnella. Tämä aika on mennyt nopeesti eteenpäin kaikessa.
    Minulle tulikin lisää lääkkeitä,nyt kuitenkin isompina annoksina tramalia ja vaihdettiin osteoporoosilääke ja tulehduskipulääke erilaiseen, lyrica ja kipulaastari lisäksi.
    En uskaltanut heti ottaa kaikkea,kuin vasta tulehduskipulääkkeen, ja ensi viikolla aloitan jonkun toisen. Rukoilethan puolestani.

    Siunattua Juhannusta!

    VastaaPoista
  13. Heippa taas! Pitkälle tänne saakka sain lueskella blogiasi; - en muistanut, mihin postaukseesi olin viimeksi jättänyt kommenttini.
    Aika kuluu niin nopsaan, varsinkin kesällä.

    Paljon on sinulla lääkkeitä... Kuitenkin on kiitoksen aihe se, että nykyaikana on hyviä lääkkeitä. Tosin monilla on ikäviä sivuvaikutuksia.
    Kirsti, minä muistan Sinua rukouksin hyvin usein. Olen paljon pyytänyt Jumalalta sitäkin, että saisit parantua.
    Kyllä Taivaan Isä kuulee rukouksemme, uskon niin. Hänen tahtonsa on paras tahto.

    Siunausta ja hyvää vointia!

    VastaaPoista
  14. Kiitos Nurkkalintu!

    Kiitos,kun olet muistanut minua rukouksin,olen siitä kiitollinen ja liikuttunut!
    Se on todella kiitoksen aihe,kun nykyisin on hyviä lääkkeitä. Lääketiede on mennyt harppauksin eteenpäin,monenlaisia leikkauksia on tehty ihmisten avuksi. Jumala on antanut näin tapahtua. Tieto lisääntyy lopun aikoina.

    Näiden lääkkeiden vaihdoissa minulla on ollut pahoinvointia ja närästystä,mutta odotan sen kohta menevän ohitse.
    Sanot ihanasti,että Taivaan Isän tahto on paras tahto ja että Hän kuulee rukouksemme,minäkin uskon niin.

    Kiitos,kun olet noin ihana minulle,tiedäthän,että tulin iloiseksi kommentistasi♥

    Siunausta Nurkkalintu,muistetaan toisiamme rukouksin!

    VastaaPoista
  15. Kiitos, Kirsti, että jaksat muistaa minua rukouksissasi! On ihanaa, että voimme kantaa toisiamme Taivaan Isän eteen! :-) <3

    Siunausta!

    VastaaPoista
  16. Kiitos Jumalalle,kun saadaan rukoilla ja
    olla kantamassa toisiamme Taivaan Isän eteen,se on ihanaa♥
    Jatketaan näin.
    Hyvää yötä, Jeesus myötä!

    VastaaPoista