keskiviikko 18. elokuuta 2010

Kuulumisia

Kävin eilen silmälääkärissä, saan parin viikon päästä uudet lasit. Molemmissa silmissä on harmaakaihi, mutta se on aivan alkuvaiheessa, ettei siihen vielä mitään tehdä. Itse pitää ottaa yhteyttä jos näössä tuntuu jotain poikkeavaa. Neljä vuotta sitten optikko näki toisessa silmässä samentumaa.
Edellisenä yönä alkoi kovat pisto -ja "sävähdyskivut". Ne ovat kiusanneet minua koko keskiviikkopäivän ja nytkin vielä, vaikka ollaan jo torstain puolella. Normaalisti minua koskee joka päivä, mutta jos tulee nämä "isku" ja "viilto" tai "pisto" sävähdykset, niin en meinaa kestää.
En ole saanut aikaseksi yhtikääs mitään, no en moniin päiviin. Ehkä ne helteet saivat aikaan jonkinlaisen nääntymis/saamattomuus tilan.
Seuraavaksi Seija Pitkäsen Vässyvakka tuotantoa: Saamamme erityistaidot on Luoja antanut lahjaksi. Niiden tarkoitus on suoda iloa sekä kantajalleen että lähimmäisille. Tuomalla taitosi esille asetat myös itsestäsi alttiiksi arvostelulle. Se on monelle liian suuri pala purtavaksi!
Jotkut osaavat kaiken: toiset taas eivät mitään. Kyse ei välttämättä ole taidoista vaan itsetunnosta.
Elämässä on se vaara, että tuomitessasi toisen tekemiset sanelet samalla tuomion itsellesi.
Muista vastuusi, vaikka elätkin vain kerran. Kaikki on hyvin, jos voit aamulla katsoa rakastasi silmiin ja itseäsi peilistä tuntematta häpeää.
Emme ole tien päällä yksin, siksi meidän on otettava huomioon myös muut kulkijat.
Ei saisi jyrätä kenenkään ylitse, eikä toisaalta jäädä kenenkään yliajamaksi! Läheiset ihmiset kulkevat vierellämme, mutta heillä on oma, ainakin osittain erillinen reittinsä.
Elämämme tärkeimmät ihmiset ja asiat ovat paljolti ne huomaamattomimmat. Kukapa jalkojansakaan huomaa ennen kuin toinen niistä on poikki!
Maine, kauneus ja rikkaus eivät takaa onnellista elämää -- taitavat pikemminkin karkottaa sen.
Rahalla ei pysty ostamaan itselleen jatkoaikaa. Sen pituuden päättää yksin Luoja.
Elämä on joskus tahtojen taistelua. Ihmisen vahvin vastustaja on ihminen itse.
Ihmisen todellinen ikä ei näy vaan kuuluu.
Hyvä ystäväsi tuntee sinut läpikotaisin; tuttavasi näkee vain ulkokuoresi.
Oikeat ystäväsi iloitsevat kanssasi silloin, kun onnistut saavuttamaan jotain merkittävää elämässäsi. Sen sijaan "väärät" ystäväsi tuskin vaivautuvat edes tervehtimään sinua sen jälkeen.
Hyvä ystävä on sadepäivän aurinko.
Ystävystymiseen tarvitaan kaksi, mutta kyllä ystävä yleensä ystävänsä tuntee.
Oikean ystäväsi velvollisuus ja oikeus on sanoa todellinen mielipiteensä -- asiassa kuin asiassa.
Ystävyyden voi käsittää laajasti tai suppeasti -- ainakin ystävänpäivänä.
Ystävä on on kuin suhteellisen hyvin luettu oppikirja. Tunnet ja tiedät perusasiat; kaikki muu on turhaa tietoa.
Ystävyyden hyvä mittari on salassapitovelvollisuuden täyttyminen -- puolin ja toisin.
Tosiystävän voi ottaa vastaan vaikka "villakoirien kanssa.
Tämä tällä kertaa.
Hyvää yötä lukijani! Jeesus myötä!

4 kommenttia:

  1. Hei rakas äiti!

    Kumpa saisit tänä yönä paremmin nukuttua ja kipusi lakkaisivat.Herra siunatkoon ja varjelkoon sinua.Kiitos mukavasta juttuhetkestä:)Kuvat ovat kaikki tosi nättejä!!!
    Rukoilen puolestasi.

    Kata

    VastaaPoista
  2. Rakas Kata!
    Nyt vasta yllättäen tulin blogiin,
    Kello on noin 21.15.
    Oli mukava jutella ja sain kauniita kuvia sähköpostiin, kiitos,olen tosi onnellinen niistä.

    Nukuin paremmin,kiitos kun rukoilit ja rukoilet.
    Ihanalle tytölleni ihania ihania hetkiä pakkaamiseen! Toivon,ettet rasitu liikaa!
    Siunausta!
    t.äiti

    VastaaPoista
  3. HEIPPA!
    ja oikein ihanaa viikonloppua!
    rukouksin muistan sinua että nukkuisit paremmin ;)

    VastaaPoista
  4. Kiitos Kahvikissa,olen onnellinen viestistäsi!

    Ihanaa,kun muistat rukouksin,se merkitsee enemmän kuin arvaatkaan!

    Ihanaa viikonloppua sinulle ihanalle ja perheellesi!

    VastaaPoista