perjantai 20. maaliskuuta 2015

Minna Canthin päivä

 Minna Canthin päivä 19.3.
 Tasa- arvon päivä 
 Juuso,  Josefiina, Jooseppi,  Joosef  Vanha heprealaisnimi Joosef "Jumala lisää",  on mukautunut maailmalla  moneen muotoon.  Etenkin vanha suomalaislyhenne  Juuso on ollut suosiossa 1980-luvulla.

20.3. onnea  Aki, Kim,  Joakim,  Jaakkima
 Joakim eli heprean "Jumala herättää" on vanhastaan lyhentynyt  Akiksi,  josta  tuli  1900-luvun loppupuolen  hiljainen  suosikki.  Myös Kim ja  Joakim ovat  säilyneet kohtalaisen suosittuina,  mutta  Jaakkima on jäänyt  hyvin vähälle  käytölle.


      Rakkaat blogiystäväni, huomaan,  että olen erehtynyt päivistä:):)  
Edellisessä päivityksessäni laitoin otsikoksi Torstai on toivoa täynnä , vieläkin.
 Ja  huomaan,  että olikin keskiviikko. 
 Tänään kävi niin,  että olin 19.3. Minna Canthin päivänä tekemässä  tätä päivitystäni,
  julkaisin juuri seuraavan päivän kohdalla. 
 En katsonut kelloa,  vaikka se on näköyhteydellä.
 Katariinan syntymäpäivä on perjantaina, tänään siis,  vaikka ajattelin sen olevan huomenna.  Nämä  onneksi ovat pikkujuttuja,  eikä nämä erehdykset  maailmaa kaada:):):):):)
                       

 Siunattua päivää teille tänään.

Rakkaalle Katalle : Sydämelliset synttärionnittelut, olet ihana tytär. Iloitsen sinusta kultaseni  ♥♥♥
  Salla tyttö kävi torstaina.  Koulussa
on ollut kokeita,  oli tyytyväinen numeroihinsa,  paitsi saksan-kielen koe oli ollut vaikea:)
 Ensi torstaina on lasten parlamentin kokoontuminen.  
Ja lähipäivinä menevät koulusta  Kuortaneen urheiluopistolle leirille, ovat yötäkin:)
Hän on niin ihana,
kun juttelee asioistaan.


      Meidän perhekunnassamme on paljon syntymäpäiviä keväällä,   Susannalla, Katalla,  Kristiinalla,  Sakarilla ja Sakulla,  ja toisen siskoni pojalla  Samilla.
 Pikkutyttöjen juhlia  vietetään,  heinäkuussa,  elokuussa on Kristianin ja Janin synttärit,  Kristalla syyskuussa,  minulla lokakuun lopulla, ja Markolla  marraskuun lopulla. 
 Sisareni poika Markolla on myös marraskuun lopussa syntymäpäivä..Minun kaksi siskoani ja veljeni  viettävät synttäreitänsä keväällä.:)










             Yöpakkasten maalaamaa taidetta  parvekelaseihin. :) ♥






keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Torstai on toivoa täynnä tänäänkin

                       Iloa ja valoa toivotan kaikille teille kavereilleni, ystävilleni,  sekä noin vain ohikulkeville,  jokaiselle ♥


           
                   

                       
            Annoin tytöille lahjaksi nämä nuket viime keväänä:) ♥syntymäpäivälahjaksi he saivat mummilta toiset nuket  ♥

                                         
                                                                   







torstai 12. maaliskuuta 2015

Israelin asiaa

                         Olimme K- Marketissa ostoksilla ja sitten  kahvilla kaupan omassa kahvilassa :) Ihanaa yhdessä  olla herkuttelemassa  viinerikahvilla  :):):) 
Nämä ovat kuin keidashetkiä yhdessä rakkaan mieheni kanssa. Sitäkin suloisempaa,
 koska näitä kauppaan tehtäviä 
 reissuja on meillä  harvemmin, kuin yleensä kenties, vaikka työssäkäyvillä :)
 Lainaan  Rony Smolae:n tekstiä paikka paikoin.
LÄHI- ITÄ  Nyky- Israel on lahja maailmalle Tammikuun lopulla muisteltiin holokaustin päättymistä  70 vuotta sitten, jolloin neuvostojoukot vapauttivat Auschwitzin keskitysleirillä vielä elossa olleet vangit.  Maailmalle paljastui tuolloin natsi-Saksan rotupolitiikan karmea kuva: kuusi miljoonaa juutalaista ja suuri  määrä muita arjalaiseen rotuun sopimattomattomiksi katsottuja oli murhattu tai  näännytetty  kuoliaiksi. Eurooppa  oli lähes tyhjentynyt juutalaisista ja  maailman suurin kansanmurha oli  jäävä varoituksena ihmisten muistiin.
   On tärkeä seisoa Israelin rinnalla  tänä vaikeana aikana milloin antisemitismi nostaa päätään. 
Eikä tule tunnustaa sellaista mikä  ei ole  maa,  tarkoitan palestiinaa.  Oikeasti  joskus palestiina oli  maan nimitys, alueen nimitys, ei kansan ryhmän nimi.  Ja kuinka pieni maa on Israel,  ja sekin otettaisiin pois, tehden jatkuvasti  rakettien ampumisia Israeliin. Termi "palestiinalainen"  ei perustu tosiasioihin,  sillä  sennimistä arabiheimoa ei ole  olemassa.  Sitä  käytettiin  vuoteen 1948 asti määrittelemään  sekä  juutalaisia ja  arabeja.  Jerusalemin itäinen osa sisältäen Vanhan  kaupungin,  valloitettiin vuonna  1967 sen jälkeen,  kun  Jordania oli  laittomasti  miehittänyt sen vuonna  1948.  Lähes kolmen tuhannen  vuoden ajan  Jerusalem on ollut  Israelin  pääkaupunki.
    Iranin johtaja Ayatollah  Ali  Khamenei on ilmoittanut  virallisella  Twitter- tilillään,  että  hän aikoo  eliminoida  Israelin.  Pahinta on kuitenkin se,  että samanaikaisesti erityisesti  länsimainen media kertoo  Israelista  vääriä  tietoja.  Valitettavasti tänään niinkuin aiemminkin juutalaisten veri on miljoonille  euroopan muslimeille ja  heidän tukijoilleen täysin arvotonta.  Euroopan valtioista Ruotsi ja Ranska ova  ajautuneet vihaan Israelia ja juutalaisia kohtaan.  Noiden maiden tulevaisuudella  ei voi olla  siunausta,  koska  Jumala ei  menneinäkään aikoina  ole  siunannut valtioita,  jotka  ovat  nostaneet kätensä Israelia  vastaan.


 Luin 18.3.2015. Aamulehdestä kirjoituksia Israelista.  Otsikko on Israelin olemassaolo on turvattava.
Historialliset tosiasiat näyttävät unohtuneen.  Sain Remon sopimuksella (1920) Lähi-Idän maat jaettiin sen jälkeen, kun oli  neuvoteltu sekä juutalaisten että  arabien edustajien kanssa.
   Juutalaisten  historialliseksi oikeudeksi katsottiin  nykyinen  Israel, Länsiranta (Samaria) sekä nykyinen Jordania.  Kansainliitto  vahvisti sopimuksen yksimielisesti 1922.  YK otti  vastatakseen kaikista  Kansainliiton  sitoumuksista. 
   Kuitenkin YK ehdotti  Juutalaisten osuuden pienentämistä entisestään vuonna 1947.  Israel olisi hyväksynyt vielä tämänkin,  mutta arabit julistivat  sodan.
   Vuoden 1956 sodassa arabien tarkoituksena oli  valloittaa koko  Israel.  Jälleen vuonna  1967. arabit aloittivat sodan.  Jom Kippur -sodassa 1973 arabien yhteinen tavoite oli tuhota koko Israel.
   Tähän päivään mennessä arabit (palestiinalaiset)  eivät ole tunnustaneet Israelin olemassaoloa.  Hamas uhoaa jatkuvasti kansanmurhaa ja saa sekä  materiaalista että  poliittista tukea  Iranilta.  Hizbollah tavoittelee  samaa pohjoisesta  käsin.  Kuinka se,  joka tänään julistaa (Israelin) kansan ajamista  mereen,  voisi huomenna toimia luotettavasti yksipuolisen rauhan toteuttajana?
   Mikä  muu  maa maailmassa olisi  valmis  siihen,  että  ulkopuoliset  sanelevat sille  ehdot,  joilla  sen on suostuttava toisen maan vaatimuksiin?
     Arabit  eivät  ole koskaan hyväksyneet  sitä, että Israel on olemassa,  vaan pyrkivät koko  ajan systemaattisesti saamaan kansainvälisen  yhteisön painostamaan  Israelia hyväksymään ratkaisuja,  joiden ainoa  lopullinen tavoite on koko Israelille kuuluvan alueen  haltuunotto ja kansan tuhoaminen. .
Tapio  Parviainen
 Olen vahvasti  sitä  mieltä,  että ei pidä  tunnustaa.  Nimitys palestiinalainen on harhaanjohtava,  mikäli puhutaan historiallisesti palestiinalaisista.  Palestiinalainen kansanryhmä on muodostettu vasta viimeisen sadan vuoden aikana.
   Minulla on vahva näkemys,  että "palestiinalaiset" ovat terroristiryhmä.  Eihän tällaista ryhmää tulisi  tunnustaa.
Johanna  Pöllänen  



                           












    Gennesaretinjävi

keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

KESKELLÄ VIIKKOA

                              Iloista keskiviikko-päivää kultaiset blogi ystäväni, olette kultaisia :) kuten aina! 
Kevät on todellakin tulossa, tai on jo melkein:) :)
Nämä kukat ovat naistenpäivän kukkasia,  suloisia ♥ 
Salla ja Susanna olivat lauantaina, oli mukavaa. 
Nyt tiistaina oli Susannan virallinen syntymäpäivä,  sitä on jo juhlittu,  mutta lahjan  Sakari vie tänään.
 Viimeksimainittu on vienyt Kristiinaa keskustaan yhdeksäksi kurssikeskukseen tällä viikolla. 
Hän on ollut pois töistä tyttöjen vuoksi monta vuotta,  niin pitää vähän käydä läpi onko työ muuttunut. Mutta hyvä näin.
                                      





torstai 5. maaliskuuta 2015

Kevään juhlia :)

 Hei taas ystävät kalliit,
tässä ensimmäisessä 
kuvassa lastenlapset ovat Espanjassa lomalla, 
he ovat käyneet
kahtena talvena siellä, mutta eri saarella ♥


                                                                                                                   
         
             Syntymäpäivien viettoa...
                                                   

                                                                                         



                                                                 








                 
                             

                                             

                                                                               
                                                                                               
 Sisareni poika oli meillä kylässä:) Hän on avulias ja ihana ja mukava poika.  Hän auttoi meitä siirtänään kuvia toisesta koneesta toiseen. 
Hän tahtoisi muuttaa Jyväskylästä tänne päin Tampereelle,  ja oli  työkokeilussa  jo ennen joulua ja  nyt tänä vuonna. 
 Hän olisi päässyt 6-kuukaudeksi,
mutta hän toivoi vakituista työtä. Marko on kouluttautunut,
mutta ei ole saanut ammattia ja koulutustaan 
vastaavaa työtä.
Nykyisin työttömyys on noussut huimasti,  joka on todella
ikävää,  kaikki haluavat tehdä työtä,  elämiseen tarvitaan rahaa.
asumisen  kustannuksiin,  ja monen muuhun 
perusasian - perustarpeen täyttämiseen.


        Kun kaakao -ja kahvihetki oli  ohi kuvattiin Markoa, myös meidän molempien kanssa.




                                                                         ♥
                    Tässä alapuolella on kuvia  vierailustamme Susannan luona, kävimme syntymäpäivonnittelujen merkeissä,  ohitimme  omakotitalomme, siis entisen oman kotitalomme :) 
Oli se ihanaa aikaa,  kun oli oma piha ja sauna, ja paljon tilaa:) Mutta nytkin meillä on ihana asumismuoto, ymmärrämme, että näin oli paras. Ja yllättäen sopeuduimme heti, (emme enää jaksaneet tehdä niitä  tekemisiä ja hommia  joita omkotitalossa  oli).
Olemme niin kiitollisia, kun meillä on mukava koti kerrostalossa.  Minusta on suorastaan upeeta katsoa ulos ikkunasta liikennettä  kadullamme,  se on melko vilkasta, autoja menee välillä jonoina  ♥ asumme keskustassa. 
Emme häiriinny kadulta kuuluvista   liikenteen äänistä:) 
Kiitos Jeesus, että autoit meitä:)        
                                                                           ♥
                                                                                     
                                                       
                                                                                         


                                                                                   

                           Nämä omakotitaloalueen kuvat  on otettu aikaisempana talvena, näyttää melko lumiselta. 
Meillä keskustassa kerrostaloalueella ei näy olevan kuin pienet lumiset kohdat. teitten varsilla,  niin tuolloinkin.






               Meillä oli leppoisa ilta,  mukava jutella kuulumisia, nauttia kahvista ja karjalanpiirakoista, katsella tv-ohjelmaa siinä ohessa ♥♥♥♥♥♥