lauantai 30. huhtikuuta 2011

Tunnustus



Sain tällaisen hauskan  tunnustuksen  Ritvalta  blogista  ritvan  elämää.  Kiitos  ihana Ritva♥
Tunnustuksessa  tulee  kertoa 8-asiaa  itsestä,  totuutta. 
Nyt  sitten  "mietintämyssy"  päähän:)

1.   Olen  elänyt  lapsuuteni  Suolahdessa  Keiteleen  järven  rannalla. Siellä  olen  päässyt  ripille  14-vuotiaana.  Viereinen kuva  on  otettu  vähän  myöhemmin.  Kun  vanhempani  muuttivat  Jyväskylään:) - niin  minustakin  tuli  Jyväskyläläinen:)


2.  Asuin  vanhempien luona  Jyväskylässä,  kun  elämäni  tärkein  ihminen löysi  minut:) ♥

3.  Me  rakastuimme,   niinpä -   1970-luvulla  menimme  kihloihin  ja  vajaan  kahden  kuukauden  päästä  samana  vuonna  hääkellot  soivat.  Meidät  vihittiin  Jyväskylän  kaupungin  kirkossa,  sain  uuden  sukunimen,  kaiken  muun  ihanuuden  lisäksi,  ja  mitä  parhainta  oli  se  tietoisuus,  että  joku  rakasti  minua.
Silloin  satoi  hiljalleen  lunta,  oli  liukasta,  mutta  samana  iltana  matkustimme  Nokialle, minusta  siis  tuli  nokialainen:)

4.  Meillä  on  viisi  lasta  poika  ja  neljä  tyttöä.  Ja  kaksi  lastenlasta,  he  ovat  vanhimman  tyttären  lapsia.  Ihania  tyttösiä  Salla  7v.  ja  Milla  5v.

5.  Rakastan  käsitöitä,  ja   olen  ommellut  esim.  oman  hääpukuni.
Ompelukone,  puikot  ja  virkkuukoukut  ovat  olleet   ahkerassa  käytössä:) 
Olen  ommellut,  kutonut  ja  virkannut,  lapset  erikoisesti  ovat  saaneet  villatakit ,  puserot,  liivit  ja  mekot,  kutomalla  ompelemalla  ja  virkkaamalla.  Mutta  sitten  tuli  sormet  kovasti  kipeiksi,  enkä  enää  ole  voinut  tehdä  käsitöitä. 
Tähän kohtaan totuus   jota  en ole paljastanut  milloinkaan.  Minua  nolottaa,  kun tämä ei ole mikään ihmeasia,  pikkujuttu ihankuin  tekisin isonkin  numeron. No  tässä  tämä  on:)  Lipeäkalan   haju on kamala.  Se  juontaa juurensa  jo  lapsuudesta.  Jouluna  kaikki muut  tuoksut  olivat hyviä,  mutta lipeäkalan haju,  voi miten ikävä se oli. Meidän  omassa kodissa ei ole koskaan ollut lipeäkalaa,  kun  miehellä  oli  aivan  samanlaisia  muistoja:)Meidän lapset  eivät  kotona  ole  sitä  tuoksua  kokeneet.

6.  Rakastan  lapsia,  omia  ja  toisten♥   



7.  Elämässämme  alkoivat  muutosten  tuulet  puhaltaa,  kun meidän  omakotitalo-  elämää  vaihe,  koki  uskoontulemisia.  Se  alkoi  minusta, suvuissamme  ei  ollut  uskovaisia,  ei  siis  ollut  myöskään  ketään  rukoilijaa  meillä.  Minun  jälkeeni  pelastui  poika,  sitten  kaksi  nuorinta  tyttöä, siitä  parin  kuukauden  kuluttua  minun  rakas  mieheni,  ja  viime  syksynä  vanhempi  tytär.  Nyt  pikkutytöt  käyvät  pyhäkoulua  ja  äitinsä  pitää  kotona  raamattuhetkeä.  Vielä  on  yksi  tyttäremme  Susanna   ja   Kristiinan  Severi  ulkopuolella  pelastuksen.  Tietenkin  on  minun  veljeni  ja  siskoni perheensä  kanssa  ja  miehen  kaksi  veljeä  perheineen.

                    Rukousta  riittää♥

8.  Nämä  kuvat  ovat   elämää  omakotitalossa- ajalta:)  Asuimme  punaisessa  tiilitalossamme  23-vuotta♥ 
Samoin  nämä kuvat,  mustavalkoisessa  kuvassa  tytöt  istumassa,   ovat  sisarukset   Kirsti  ja  Kaari.  Olen  siinä  pikkusiskoni  kanssa.
Kuvissa  pikku virpojat  ovat  Kata  ja Krista:)
  Jatkan    ja  annan  tunnustuksen   Seijastiinalle  blogiin  Seijastiinan  mietteitä, 
Kahvikissalle  blogiin  Coffee  Cat
Pippuriinalle  blogiin   Pippuriina  
Tanskulle  blogiin   ELÄ  ELÄMÄSI  HYMYILLEN,  HYMYILE  LÄPI  KYYNELTEN
Kristalle  blogiin   DREAM

23 kommenttia:

  1. Onnittelut kivasta tunnustuksesta =)

    En oo nytten kerinnyt bloggailemaan ja kuvailemaan kovinkaan paljoa.Kuninkaallisia häitä katseltiin kumminkin eilen innoissamme
    ja siittä tuli sellanen olo,että itsekkin kaivoin esille hääkuviamme.

    Oli tosi ihana tämä sun postauksesi.
    Kaunis,mielenkiintoinen ja romanttinen.Kiitos! =)

    VastaaPoista
  2. On kiva tunnustuksesi,oikein hyvää,iloista vappua sinulle Kirsti:)

    VastaaPoista
  3. Kiitos Kata♥ Olen iloinen kommentistasi!

    Me katsottiin se kooste, oli hieno seremonia,pidin.

    Oletteko pitkään aikaan katsoneet häävideotanne?

    Vai onko teillä vielä video toiminnassa?

    Jos me osattaisiin tuolla meidän laitteella voisi siirtää videot dvd:lle.
    Siunausta♥

    VastaaPoista
  4. Kiitos Ritva kommentistasi♥

    Ihanaa vappua Ritva teille koko perheelle♥
    Ja siunausta!

    VastaaPoista
  5. Valitettavasti meillä ei enää oo videota toiminnassa.Saisikohan sen siirrettyä dvd.lle?
    Onko teillekin se meiän häävideo?Ne meiän häät oli kyllä ihan suloset ja sopi meille hyvin siinä elämäntilanteessamme.Nytten jos saisin uudestaan juhlia häitämnme ne olisivat hiukan toisenlaiset.Mutta hyvät muistot siittä siltikin jäivät.

    Seuraavat kolme päivää ovat tosi rankkoja,mutta on tosi kivaa kun huomenna saadaan avaimet uuteen kotiimme.Voitaiskohan me tulla sinne viimestään joskus 10päivä?

    Terkut kaikille.Halauksia :)

    VastaaPoista
  6. Rakas Kata, on meillä teidän häävideonne♥

    Kyllä sen saa siirrettyä dvd:lle.
    Millä tavoin te haluisitte toisenlaisen nyt,mielenkiintoista?

    Meillä oli aivan yksinkertaiset häät. Meidän perheellä ei ollut rahaa.

    Mutta kiinnostava on kuulla miten voisi viettää,jännittävää.
    Ne kuninkaalliset häät olivat kauniit. Hengellisyys oli esillä.

    Huomenna alkaa parvekeremontti,laitetaan lasitkin. Mutta saakohan nukuttua,jos on meteiiä.
    Teillä on rankkoja päiviä,nämä kolme.
    Kyllä voitte tulla 10.päivä.

    Se on ihanaa kultaseni♥
    Kiitos ja halaukset rakas♥

    VastaaPoista
  7. Heippa rakas!Kännykästä loppui akku,mutta asuntomme siaitsee 4 kerroksessa.Ihanaa kun päästään sinne.Nyt on ollut ihan lämmin kun oon ahertanut niin kauheesti.

    Häissämme olisi edelleenkin paljon hengellistä.
    Vaaleanpunaiset värit olisivat ehkä hiukan voimakkaampia ja kukkaset valkoisia.Sitten ois kiva et ois joku kaunis kuljetus auto.
    Vanhanaikaset häät.Paljon kukkia ja mieleinen hääpuku.Oli toikin hieno,mutta ei ihan sellanen mitä olin toivonut.Rakkauslauluja,puheita ja leikkejä kuten häissämme olikin.
    Kaikienkaikkiaan ne olivat ihan kivat:)
    Kun vaan katselee toisien häitä niin alkaa haaveilemaan.Tärkeintä on kuitenkin olla yhdessä rakastamansa ihmisen kanssa.

    Millaset häät sä tahtoisit?Kertomasi mukaan teillä oli kuitenkin hauskaa ;)

    Lähettäisitkö mullekkin kuvia.Voin pienentää ne koneella vaikka lähettäisit niitä suurena.
    Toivottavasti mun s-postini toimii.
    Paljon halauksia ja kiitos.Kiva kun laitatte parvekkeellenne lasit.Levollista mieltä ja unta♥

    VastaaPoista
  8. Kiitos Kata♥

    Ne häät olisivat todella satuhäät,sinä osaat suunnitella.
    Englannissa oli ihanat häät kuninkaallisilla.
    Me katsottiin vaan se kooste

    Rakastamansa ihmisen kanssa olla on tärkeintä. Mutta romanttisuutta ja kaikkea kaunista haluaisi ikimuistoiseen juhlaan.
    Olihan se ihanaa, mutta ei meillä kukaan senkummemmin ohjelmaa järjestänyt,eikä se kestänyt kovin kauan,tai ei kai kolmea tuntiakaan. Sitten mentiin sinne kotiin, lähisukulaisten kanssa.Siellä oli häävalssi ja kaikki tulivat tanssimaan tädit sedä,enot ja Sakarin vanhemmat,eli sinun toiset isovanhemmat.
    Tahtoisin romanttisuutta ja hengellistä,iloista ja ihanaa tunnelmaa häihin.
    Enköhän tänään ehdi lähettämään kuvia sinulle ja Janin Englanti blogia katsomaan♥
    Koko talon kaikki parvekkeet korjataan ja kaikkiin laitetaan lasit.
    Sinulle on haaste tunnustus,yhden kerran vanhempiin teksteihin.

    Hyvää yötä,Jeesus myötä!

    VastaaPoista
  9. Onnittelut tunnustuksesta, kivoja tunnustuksia sinulla.
    Kiitos kun annoit sen minulle Kirsti ♥
    Minulla on kaikenlaista touhua ollut, kun ollaan mökillä, mutta eilen tultiin kaupunkiin, huomiseen asti, kun on niin kylmä tuuli mökillä.
    Koetan laittaa jossain vaiheessa tämä esille, kun sain sen myös Eilalta!
    Lempeää toukokuuta Kirsti ja kiitos!
    t
    Seijastiina

    VastaaPoista
  10. Kiitos Seijastiina,kiitos
    ystävällisistä sanoistasi♥
    Mökillä varmasti riittää monenlaista tekemistä ja puuhailua.
    Kylmä tuuli tuntuu "luissa ja ytimissä",
    toivotaan,että
    ilmat olisivat kauniita tänä kesänä.

    Ihania toukokuun päiviä♥

    VastaaPoista
  11. Ihania tunnustuksia olet kirjoittanut.
    Ihana kihlapari ja morsius pari.
    Olette ihania.

    Minä kävin 70-luvulla Jyväskylän Yliopistolla 3 viikon kurssilla täältä ruotsista. Meitä oli esikouluopettajia 30, , ja saimme oppia suomalaisia lasten lauluja ja tutustua päiväkoteihin.

    Ihanaa kun saa uskoa ja olla Jumalan lapsena sellaisena kuin olemme.
    Kaikkea hyvää sinulle jatkossa ja siunausta.

    VastaaPoista
  12. Kiitos Sylvi,miten ihanaa,kun
    sain kommenttisi♥
    Oli se alkuaikakin suloista, sitä oltiin niin rakastuneita.
    Nytkin on yhtä ihanaa,ellei vielä ihanampaa, nyt yhteiseloon on tullut lsää uusia vivahteita, aivankuin enemmän syvyyttä ja ymmärrystä toista kohtaan. Ihmeellistä tämä kaikki on, eri elämän vaiheet. Ne tuovat aina jotain uutta. Ja saa olla Jumalan lapsi, Häneltä kaikki hyvä on, koska Hän on kaiken hyvän antaja.Kiitos Taivaan Isälle!
    Kyllä minä kiitän myös sinusta Sylvi,että saadaan olla blogin kautta yhteydessä.

    Siellä Jyväskylässä minä usein kuljin yliopistokatua,mistä tietää etteikö olla menty toistemme ohitse:) Ehkä ei, mutta sinulla on sellainen kiva muisto elämässäsi.
    Silloin joskus kävin äitini luona päiväkodissa,missä hän oli töissä.

    Sylvi,annoin sinulle ja Ritvalle sen haasteen missä piti sen seitsemän asiaa kertoa itsestä.
    Aluksi sanoin,että voitte ottaa,mutta muutin mieleni ja halusin antaa muutamille sen tunnustuksen,kun en voinut tätä antaa,kun juuri sait tällaisen.

    Se löytyy HAASTE TUNNUSTUS pääsiäisasiaa.Sellainen vihreä plakaatti.

    pitää mennä vanhempiin teksteihin,tai laittaa etsi kohtaan,laittaa tuon otsikon.
    Sylvi on ihnaa,kun saa uskoa ja olla Jumalan lapsena sellaisena kuin on, se on totisinta totta.
    Siunausta ja myös hyvää teille♥

    VastaaPoista
  13. Hei Kirsti!
    Ihan hyvä oli tänne paikkaan siirtyä.
    Sinulla on ollut tapahtumia. Olette olleet autoajelulla ja kaupassa. Sallallekin ostit kevätjuhlamekon. Mahdoitko vielä löytää sopivaa kasvovoidetta?

    Laastarin teho taitaa olla vielä epävarmaa. Kunpa se auttaisi!! Onko se suuri hyppäys seuraavaksi vahvempaan laastariin?
    Apteekissa on korvatulppia jos pumpuli ei riitä parvekeremontin melussa. Olen käyttänyt paljon korvatulppia, varsinkin entisessä asunnossa.

    Oltiin kaksi yötä Ikaalisissa. Mulla oli nyt hieman rauhallisempi olo siellä. Heti kun sinne mentiin, olisin kyllä halunnut heti takaisin, mutta ensimmäisen yön jälkeen olo sujui paremmin. Kiitos kun muistit rukouksin! Ei me vielä päästy jäämistön jakamisaiheeseen. Sen verran kyllä että alotteestani mentiin pankkiin ja jaettiin se, mitä äitini säästökirjalla oli. Sisareni jätti oman osuutensa sinne pankkiin, mutta minä siirsin oman osuuteni omaan pankkiini tänne meidän paikkakunnalle.
    Kiitos kauniista rukouksesta, jonka kirjoitit minulle tilanteestani! Minulle tulee syyllinen olo kun haluan tätä jakamista, jostain syystä tulee tunne niinkuin tekisin jotain väärin ja olisin ahne. Kyllähän sen kotitalon mahdollinen myyminen tuntuu pahalta. On niin tottunut siihen ajatukseen, että se kotitalo on siellä paikallaan ja on meidän.

    Sano miehellesi terveisiä, että arvostan häntä suuresti kun hän lähtee kanssasi liikkeelle! Ei se varmasti ole ihan helppoa kun tarvitsee nostella ja kantaa rullatuolia. Olin niin ilahtunut kun näin teistä kuvia kaupassa ja auton ikkunasta otettuja kuvia!

    Minulla on vaikeuksia taas syömisen kanssa. Nyt kun syön enemmän, en tahdo löytää rajaani vaan haluan syödä paljon! Mun on paha mieli siitä.

    Huldat ja Hessut ryhmäkin loppui. Olisin halunnut että se olisi vielä jatkunut edes vähän aikaa. Se meidän ohjaaja vaihtaa työpaikkaa. Siinä on yksi syy että tämä ryhmä jo loppuu. Kyllä se alkaa sitten taas syksyllä.

    Teillä on ollut juhlia: äitienpäivä ja Sakarin syntymäpäivä.
    Meilläkin oli kaksosten, Tarmon ja Annan, syntymäpäivä viime lauantaina. Anna järjesti kahvi- ja kakkutarjoilun kodissaan.
    Seuraavana päivänä olikin äitienpäivä. Kaikki lapset kävivät meillä perheineen, paitsi Ollin Johanna ei päässyt. He kävivät osissa, koska kaikki eivät olisi mahtuneet yhtäaikaa meille.

    Jaffakin kävi lääkärissä. Jenni tilasi Jaffalle ajan. Siltä poistettiin hammaskiveä. Ikenet olivat kovin tulehtuneet. Samalla otettiin verikoe. Jaffalla todettiin munuaisten vajaatoiminta. Hoitona olisi ruokavalio. Eläinlääkäriltä voi ostaa sopivia dieettiruokia. Ne vaan eivät oikein maistu Jaffalle.

    Kaikkea hyvää sinulle! Rukoilen sinun puolestasi. Kiitos sinun rukouksistasi!!
    Sinä olet tärkeä minulle!
    Siunausta sinulle ja perheellesi.

    VastaaPoista
  14. Rakas Kirsti ystäväni♥ Saanhan sanoa noin,me kotona puhutaan läheisillemme niin, ja minun mielestäni koen sinut sellaisena ystävänä?

    Kiitos kaikista näistä sanoistasi ja ajatuksistasi kirjoituksessasi,olen kovin kiitollinen,että olet olemassa. Ja mieleissäni,kun olet rukoillut puolestani,kiitos Kirsti!

    Jaffakin kävi lääkärissä, ja hänellä oli ikenet tulehtuneet,onneksi hammaskiveä voidaan poistaa. Ja vielä munuaisten vajaatoimintaakin Jaffalla on.
    Mutta miten ihmeessä ne dieettiruoat saataisiin maistuviksi,se on iso asia?
    Jaffankin puolesta pitää rukoilla.

    Eräs seurakuntalainen kertoi,kun heidän kissansa oli kovasti kipeä, perheen pikkupoika rukoili leikkiensä ohella; "parane Jeesuksen nimessä". Ja kissa oli parantunut.
    Poika oli kasvanut rukouksen ilmapiirissä ja teki niinkuin oli nähnyt vanhempiensa ja seurakuntalaisten tekevän.

    Mitä teille kuuluu? Huldat ja Hessutko jäivät kesätauolle?

    Äitienpäivä ja Sakarin ja Severin syntymäpäivät oli, eli yhtä juhlaa.
    En muistanutkaan,että Tarmo ja Anna ovat kaksoset, sinulla on ollut touhua,kun on ollut kaksi samanikäistä pientä taaperoa yhtä aikaa kasvamassa.♥
    Ja nuoret ovat olleet viime torstaista lähtien täällä.
    Marko meni sunnuntai-iltana kotiin Tampereelle,kun oli töihin meno, hänellä on työharjoittelujakso meneillään.

    Me kaikki täällä olijat on kutsuttu nimipäiville, Millalla on torstaina nimpparit.
    Meidän pitäisi mennä keskiviikkona,kun Kata ja Jani lähtevät torstaina.
    Katsotaan jaksanko.

    Nyt joudun lopettamaan tähän,kun Sakari nousi,ja minun pitää mennä nukkumaan.
    Jatkoa seuraa keskiviikkona- torstaina yönä.
    Jumalan siunausta Kirsti sinulle ja Toivolle ja tietrysti myös Jaffalle♥
    T. Kirsti

    Minulla on lääkäri ensi maanantaina. Ei se laastari oikein auta,pitäisi kai saada vahvempaa.

    VastaaPoista
  15. Hei Kirsti♥
    Sanoin jo terveisiä miehelleni,kun hän vie minua kauppaan.
    Kyllä hän lupasi taas, mutta ensin lääkäri ja sydänfilmi.

    Voi, minä muistan sinua sen sinun syömisasian puolesta, rukouksin♥ Se on kamalaa taistelua.
    Olen seurannut sitä vanhempien tytärten kohdalla. Toinen heistä on kokeillut monenlaista,laihdutuspillereistä lähtien. Hän ei voi mitenkään, kun kaikki maistuu hyvin
    hyvältä.
    Jatkan lopun iltapäivällä,kun Kata ja Jani lähtevät.
    Jeesuksen syliin jätän sinut Kirsti, Hän rakastaa sinua sellaisena kun olet.
    Siunauksin: Kirsti

    VastaaPoista
  16. Heippaa Kirsti♥
    Nyt ne Kata ja Jani lähtivät,viikko vierähti nopeasti.

    Sitä etsimääni kasvovoidetta en löytänyt sieltä uudestakaan kaupasta.
    On minulla kotona jotain voiteita,mutta se etsimäni oli minun iholle niin sopiva.
    Minulle herkästi tulee näppylöitä tai punoitusta. Se on sellaista "taiteilua".

    Voi Kisrti, se on jo iso askel eteenpäin, kun pankkiasia järjestyi, niin että jaoitte äidin pankkikirjaosuudet. Sisaresi ei ole ottanut sitä puheeksi, mutta sinä otit, eikö ole hienoa,kun sinä olitkin se alkuunpanija.
    Kirsti sinussa on aimo annos rohkeutta.

    Uskon että kaikki muutkin sinun mieltäsi painavat asiat loksahtavat kohdalleen, silloin kun on aika.
    Jospa te joskus yhdessä keskustelette jäämistöstä,
    ja mitä hän ajattelee jäämistön jakamisesta ja tuntuuko hänestä yhtä pahalta,kun sinusta tuntuu sen paikan myyminen.
    Se olisi vaikeaa,mutta voisi olla antoisaa,ainakin teidän väleihinne.
    Kirsti sinullakin on herkästi syyllisyyttä,
    Tunsit syyllisyyttä jäämistön jakamisesta ja että olisit ahne.
    Mutta kun oikein ajattelet ei se ole ahneutta,vaan normaali toimenpide,joka tehdään perillisten kesken.
    Kuitenkin minulla olisi varmasti niitä tunteita mitä sinullakin,jos olisin vastaavanlaisessa tilanteessa.
    Ymmärrän sinua Kirsti!
    Oletko nyt käynyt siinä laihdutus ohjelmassa?
    En muistanut nyt sen ohjelman nimeä,siksi laitoin laihdutus.

    Ihaninta ihanampia kesäisiä päiviä toivon sinulle ja Toivolle ja samalla saan niitä itsekin:)

    Ja runsasta Jumalan siunausta ja Jeesuksen läsnäoloa!♥ saamme uskoa,että Hän on aina kanssamme ja Hän RAKASTAA sinua ja minua ja kaikkia! Ihana Kolmiyhteinen Jumalamme,Isä,Poika ja Pyhä Henki!
    En ole varma jäikö joku pois,mutta seuraavalla kerralla lisää:) ♥

    Rukoilen rakkaiden kultaisten pienten lastenlastenne puolesta! Muistan heidän nimensä♥
    Hellästi sinua ajatellen t. Kirsti

    VastaaPoista
  17. Kiitos, Kirsti, monesta kivasta kirjoituksestasi. Tuntuu ihan erikoiselta,että joku kommentoi (siis perintö-) asioihini!Se tuntuu tosi hyvältä. Niiden asioiden kanssa on niin yksin, että sinun kommenttisi ovat todella tervetulleita. Hienoa kun ymmärrät minua, näissä syyllisyydentunteissa ja muissa asioissa. Kiitos kun kannustat minua!

    Olen muistellut sinua kun olet käynyt nyt maanantaina lääkärissä. Saitko vahvemmat laastarit?
    Kiitos kun olet rukoillut puolestani ja kaikkien meidän puolesta!!

    Nyt laihdutusryhmiä on harvemmin. Aluksi niitä oli joka viikko,nyt niitä on joka 3.viikko. Nyt kun saan syödä jo enemmän, on vaikeata rajoittaa sitä.Kiitos rukouksistasi.Tarvitsen sitä, että pystyn rajoittamaan syömistäni. Mieli tekee kaikkea! Minun on todella vaikea kieltää itseltäni hyviä syötäviä!!

    Jaffalla on sikäli hyvin asiat,että sen ei tarvitse syödä dieettiruokia, kun se onneksi hyväksyy tavallisen ruuan sekaan sellaisen lääkkeen,joka auttaa tässä sen munuaisvaivassa.
    Tai se ei ole huomannutkaan, että ruuan sekaan on laitettu lääkettä.
    Kerroit mukavan jutun pojasta, joka esitti parantumisrukouksen kissansa puolesta!

    Joskus kysyit, onko meillä matkustussuunnitelmia. Ei ole, eikä mitään kesäsuunnitelmiakaan.

    Kysyit voithan sinä sanoa minua ystäväksi! Tottakai,sehän on minulle ihana asia,että olet
    minun ystäväni!!!

    Sinulla on ihana perhe. Ihanat tytöt Salla ja Milla. Joko Milla on toipunut päänsärystä?

    Huldat ja Hessut ryhmä loppui. Mielestäni sitä olisi voinut olla vielä.Kävin siinä mielelläni.

    Toivo kävi koko talven kahdessa kuorossa. Nyt viime lauantaina ja sunnuntaina oli kuorojen loppukonsertit. Sunnuntaina olikin iso konsertti. En ollut siellä mukana. Se oli Suomen kirkkomusiikkiliiton Hämeen-Uudenmaan piirin laulujuhla Hyvinkään kirkossa. Siellä oli 20 kirkkokuoroa ja muutama lapsikuoro. Toivo sanoi, että oli muhkeaa laulaa niin suuressa kuorossa. On hän monesti ennenkin ollut näissä ja valtakunnallisissakin juhlissa mkana.

    Kirsti ystäväni rukoilen sinulle kipujen vähentymistä ja tahdon rukoilla parantumista myös. Jumalalle on kaikki mahdollista.
    Kiitos kun muistutit viime kirjoituksessasi hänen suuresta rakkaudestaan meitä kohtaan.

    Siunausta sinulle ja sinun perheellesi!!

    VastaaPoista
  18. Heippa jälleen ystäväni Kirsti♥
    Kiitos kirjeestäsi,luin sitä innoissani!

    En jaksanut mennä lääkäriin,kun en nukkunut.
    Soitin uuden ajan,joka on heti kaksikymmentä yli kahdeksan aamulla. Aikasempi aika oli kymmeneltä. Aikasempi on parempi,jos en ole yhtään saanut unta,pääsen lääkärin jälkeen nukkumaan. Mutta jos pääsen vasta kymmeneltä lääkäriin,niin pitkittyy toisesta päästä.
    Jos nukkuisin normaalisti,ei se olisi näin kamalaa kuin mitä tässä kuvailen.
    7.6 on uusi aika,sitä ennemmin pitäisi mennä siihen sydänfilmiin.
    Sitten ehkä jo 7.6. tulevat Kata ja Jani ja sen viikon perjantaina Marko,kun 13.päivä Marjaana pääsee ripille. Hän ei käynyt sitä ikäistensä kanssa,kun kaikki kiusasivat häntä.
    Ihanaa,kun kaikki tulevat.

    Kirsti,meilläkään ei ole suunnitelmia kesäksi,paitsi mennään Sakarin kanssa jonnekin kahvittelemaan, sellaista pientä.Ehkä syödään jäätelötötteröt torilla.
    Kuinka kaikki jaksavat?Ovatko lapset olleet terveitä? Entäs Jaffa?Ihanaa kun sille maistuu tavallinen ruoka,jotkut kissat ovat niin nirsoja ettei kotiruoka kelpaa. Lääkekin menee siinä ohessa mukavasti,kun toinen ei huomaa edes,mainio Jaffa♥
    Ja kuinka sinä Kirsti nyt tänä viikonloppuna voit? Onko mitään uutta? ♥
    Onpa sinun Toivosi esiintynyt paljon,vuosittain hän on mukana kuorojuhlilla ja esiintymässä.
    Hän omistaa hyvän lauluäänen,eli hän on hyvä laulamaan♥l
    Laulatteko yhdessä,vaikka kotona?
    Me välistä laulellaan,mutta emme omaa mitään osaamista,tai sanoisinko,ettei olla oltu
    kuoroissa.
    Koetan jatkaa huomenna...
    Kirsti siunausta!
    Lämpimin ajatuksin t. Kirsti ystäväsi!

    VastaaPoista
  19. Kirstille!
    Täällä toinen Kirsti vihdoinkin!

    Eilinen meni Israel-kuvien laitossa,välillä joku hävisi,ja sitten kesti,kun taas sen löysin.
    Jotkut kuvat menivät er järjestykseen,mihin tarkoitin, ja sitten en muistanut kaupunkien nimiä,siitä johtuen:)

    Kiitos kun kommentoit♥

    Olen ajatellut sinun pikkuisiasi, Iinaa ja Lottaa, Joonaa ja Oliviaa ja pienintä Jasperia, mitä heille kuuluu? Onko heidän perheillänsä kesään liittyviä suunnitelmia?

    Kesäksi yleensä kaikki ryhmät loppuvat,niinkuin sinun Huldat ja Hessut ryhmäkin.
    Olisi ihanaa jos joku ryhmä toimisi kesälläkin. En ole seurannut onko seurakunnissa toimintaa kesällä. Tosin meidän seurakunnassa on paljon lapsille ja nuorille leiri toimintaa,mutta en muusta tiedä. Juhannuksena kaikki kynnelle kykenevät lähtevät Keuruun kesäjuhlille. Minun sisareni miehensä ja poikansa kanssa käyvät joka vuosi siellä.He aikaisemmin kuuluivat Vapaaseurakuntaan,mutta ovat nyt joitakin vuosia kuuluneet Helluntaiseurakuntaan.

    Nokian Uutisissa on seurakuntien asioita,eli pitääpä alkaa seuraamaan tarkemmin lehteä.
    Minulla menee joskus postauksen suunnittelemisessa ja toimeenpanossa valtavasti aikaa,joskus lehden luku jää vähäisemmäksi.

    Ennen blogin aloittamista luin lehden tarkkaan,miltei kannesta kanteen, ehkä urheilusivut jäi lukematta. Mies katsoo yleensä urheilusivut. Tietenkin hän katsoo teksti tv:stä kaiken tarpeellisen.
    Hän lukee niitä ääneen minulle ja minä taas jotain kiinnostavaa hänelle päivän lehdestä.

    Onko nyt ollut mitään rukous tms. iltaa,missä olisit käynyt? Tai onko tiedossa mitään tilaisuutta?
    Tai oletteko katsoneet TV 7:stä jotain? Me tänään Ilpoisten piirin rukousohjelmaa,olisin lähettänyt tekstiviestinä rukouspyynnön, mutta puhelin oli latauksessa,niin kaukana etten pystynyt menemään sinne.
    Tästä on kyllä melko huono katsoa ohjelmaa,kun on niin pieni ruutu ja ääni ei kuulu. Tietenkin tämän voi liittää jatkojohdolla verkkoon.

    Lapset eivät ole käyneet kahtena lauantaina, kun siitä tuli aikamoinen touhu,siitä täi-jutusta. Kaikki kauhistuivat ja tekivät täi hoidon. Sallalta löytyi yksi täi,ja en
    tiedä oliko kenelläkään muulla.vaan luulivat.
    Kyllä mekin tarkistettiin kampaamalla ja laitettiin apteekista saatavaa öljyä päähän.

    No olihan sekin kokemus. On minulla ihan pikku koululaisena ollut täitä,muistan hämärästi jonkun "täystuhon" jota laitettiin päähän.
    Tein tässä välillä lapsille aloittaman kortin valmiiksi,niin saan sen postiin. Edelleen liimailen kortteja.Olen leikannut paljon kuvia juuri tyttöjen kortteja varten, he taitavat kasvaa pian isoiksi eivätkä enää välitä mummin "töherryksistä". Aikansa kutakin. Ei kannata surra etukäteen.

    Minusta on ihmeellistä,kun saan kirjoitella" kanssasi, tämä on aivankuin kirjeenvaihtoa.
    Kirsti kiitos ystävyydestäsi,olen tosi kiitollinen Jumalalle sinusta!♥
    Mielessäni olen rukoillut sinun ja perheesi puolesta. Rukoilen kaikkien asioittesi ja läheistesi puolesta♥
    Joh. 1:12. Laitan sen siihen postaukseeni myös.

    Rakas Jumala siunaa ystävääni Kirstiä ja hänen rakkaita läheisiänsä. Kannan heidät nyt rukouksin Sinun Pyhien kasvojesi eteen,pyydän ota heidät hellään hoitoosi, käsivarsillesi.
    Auta Kirstiä niissä ruoka/syömisasioissa,Sinä tiedät kuinka Kirsti on ahdistuksessa, anna apusi.
    Jumala anna siunauksesi pikku lapsenlapsien elämän kohdalle, näitä kaikkia pyydän Jeesuksen nimessä. Aamen!

    Jätän sinut Kirsti Jeesuksen syliin,Hän on sinulle (ja minullekin) turvakallio, turvapaikka.
    Lämpimin terveisin♥ t.Kirsti

    VastaaPoista
  20. Kiitos, Kirsti, rukouksestasi puolestani!! En ole ansainnut hyvää, keskeisiin asioihini kohdistuvaa rukoustasi. Miten hyvin osaatkaan rukoilla! Vedet tuli silmiini kun sen luin!

    Toivon ja ruoilen että sinä voit hyvin!

    En kirjoita nyt pitkään. Kirjoitan sitten uudestaan kun palaamme kotiin. Lähdemme huomenna Ikaalisiin. Siellä on lauantaina serkkuni pojan lakkiaiset. Ei ensin meinattu mennä mutta menemme nyt kuitenkin. Vähän jännittää sukulaisten tapaaminen.
    Kirjoitan sitten kuulumisistamme ja siitä kuinka matkamme meni.
    Kiitos sinun pitkästä kirjoituksestasi. Luin sen kiinnostuneena ja niin mielelläni!

    Siunauksen terveisin rakas ystäväni Kirsti.

    VastaaPoista
  21. Hei Kirsti!
    Kiitos kivoista kirjoituksistasi! Olemme olleet kotona jo pari päivää mutta nyt vasta kirjoitan sinulle.
    Ikaalisten matka meni hyvin. Ei nytkään ollut niin pahoja jännitteitä siellä kuin joskus on ollut. Tosin lähtöpäivänä sisareni sanoi vähän mieltä pahoittavaa. Se on liian pitkä juttu tässä kirjoitettavaksi. Asia liittyi kuitenkin tämän vanhan talon ylläpitoon. Minun mielestäni se, mitä Toivo on siellä tehnyt, ei ole sisareni mielestä ollut tarpeeksi hyvin tehty, on jäänyt korjattavaa. Sanoin siitä edellisellä kerralla ja nyt sisareni latasi vastakkaisen mielipiteensä.

    Muistan omalta kouluajalta täi-jutut. Mullakin oli yksi täi, mutta se saatiin täikammalla kiinni.

    Teidän Salla on saanut stipendin! Hienoa ja onnea! Salla näyttää kuvissa jotenkin varttuneelta, pituutta ainakin on tullut.

    Kiitos kun onnittelit Toivoa postauksessasi 4.6. Pyysin Toivoa katsomaan, kunka häntä onnittelit.
    Oltiin silloin yo-juhlissa, niin että oma nimipäiväjuhlinta jäi. Lapset ovat yleensä käyneet.
    Yo-juhlat menivät aika mukavasti. En niin paljon jutellut serkkujeni kanssa kuin ensin kuvittelin. Olihan se kuitenkin jännä nähdä heitä monien vuosien jälkeen.

    Olet kuvannut paljon kaikkea. Niitä kuvia on ollut todella mukava katsoa. Olen ollut iloinen että olet päässyt kuvaamaan ja liikkeelle kotoa!! Olet saanut otettua hyviä kuvia. Olen katsonut mielenkiinnolla teidän ympäristönne kuvia.

    Teillä oli pikkutyttöjen syntymäpäivät etukäteen. Niistä oli iloisia kuvia.
    Meillä oli 9.6. hääpäivä, 38 v. Tänään 10.6. oli minun synt.pvä. Täytin 64 v.! Huomenna Anna ja Jenni tulevat lapsiensa kanssa, miehensä eivät pääse tulemaan. Tarmo ja Heli menevät viikonlopuksi Ikaalisiin. Ollista en tiedä. Ollin Johanna palasi tänään Miamista.

    Nyt on kovin helteistä. Ostettiin tänään aurinkovarjo parvekkeelle, mutta tuskin siellä voi olla, jos näin kuumat ilmat jatkuu.
    Toivottavasti ei tule ukkosmyrskyjä. Niinhän ne säätiedotuksissa vähän lupailevat.

    Kaikkea hyvää sinulle! Rukoilen puolestasi! Siunausta sinulle!

    VastaaPoista
  22. Kiitos Kirsti kuulumisistasi,niitä on ihana lukea♥

    Mukavaa kuulla sinusta ja perheestäsi.
    Kevät on juhlien aikaa, on ylioppilasjuhlia ja rippijuhlia, toiset valmistuvat ammatteihin, valmistuneita eri opinahjoista, juhlitaan häitä ja syntymäpäiviä, niinkuin sinä syntymäpäivää.
    Sydämelliset onnittelut sinulle Kirsti♥
    Ja onnea 38-vuotis hääpäivästä♥ Vain yksi päivä häittesi jälkeen sinulla oli syntymäpäivä. Miltähän tuntui silloin,kun ne olivat ajankohtaisia?

    Te olitte Ikaalisissa ylioppilasjuhlissa,sinulla oli hienoa nähdä serkkujasi vuosien jälkeen. Ja siellä meni aika hyvin,ihanaa.
    Vaikka sitten lähtöpäivänä sieltä sisaresi latasi mielipiteensä, joka ymmärretttästi pahoitti mielesi. Se oli ikävästi tehty,olen kovin pahoillani.
    Kyllä auttamisesta olisi luullut hänen olevan kiitollinen.
    Olet varmaankin sanonut kuinka paljon vanhempi hän on sinua,mutta se on unohtunut.
    Kyllä Salla on kasvanut,katsoin itsekin sen kuvista. Kunpa ei liian aikaisin haluaisi olla iso,että jättää leikit.
    Tämä aika on sellaista,että lapset liian aikaisin tulevat aikuisten maailmaan. Siihen varmaankin vaikuttavat monet seikat, perheen arvomaailma, miten kodissa kerrotaan asioista,miten yhdessä vanhemmat pitävät säännöistä kiinni ja miten ovat esimerkkeinä lapsille ja vanhempien usko Jumalaan. Nekin kaikki vaikuttavat,mutta sitten on koulu ja kaverit, ja niillä on melkoinen vaikutus.

    On ollut helteistä,paitsi maanantaina satoi ja tuuli kovasti, ja kylmältä tuntui sisälläkin. Ukkosmyrskyt eivät ole tervetulleita.
    Minulla tulikin iso lääkkeiden vaihto, uskallankohan aloittaa. Nyt hän kirjoittikin isommat tramal- annokset. Ja erilaisen tulehduskipulääkkeen ja erilaisen osteoporoosilääkkeen. Se laastari on sama ja lyrica-annokset ovat samat. Minulla on torstaiaamuna gynekologi.
    Siunausta Kirsti ja perhe...
    Enköhän kirjoita loppuun tiistaina,siihen asti jaksellaan.
    On tosi mukavaa,kun olet olemassa♥
    ti.Kirsti

    VastaaPoista
  23. Heippa Kirsti ystäväni♥

    Täältä tullaan, vielä tässä alussa tiistain puolella:)
    Laittelin jotain kuvia Kristan rippijuhlasta, ja kaikki hävisivät,kun sain valmiiksi. Eikun uudelleen vaan.

    Torstaina pitää mennä puoli yhdeksäksi gynekologin vastaanotolle. Muista minua rukouksin Kirsti,että jaksaisin.

    Nyt tulikin valtavan kylmä ilma ja sunnun- taina oli niin helteistä. Meidän kotimaamme on epävakaista ilmastoltaan. Tietenkin pitkään jatkunut kuumuuskin on raskasta. Miten teillä on, viihdyttekö aurinkorannoilla vai varjoissa? Vai molemmissa? Nämä kysymykseni saattavat tuntua "höpsöiltä".

    Kävivätkö tyttäresi kylässä? Sinun tyttösi ovat varmaankin suloisia.
    Miten pienet voivat,ovatko olleet terveinä?
    Onko nyt pikku Iina ollut kunnossa,hänen kanssaan sinulla on ollut tuokioita, kun luet prinssessa-lehteä hänelle? Entä Lotta-tyttö,pikku "piiperoinen", hän täyttää vasta neljä vuotta, niinkuin Oliviakin pikkusen myöhemmin. On sinulla kolme suloista tyttöä lastenlapsina.
    Kuinka Joonan kanssa menee,kivaa,kun se vakava tauti parani häneltä?
    Ja pienin Jasper-vesseli täytti nyt yhden vuoden, hän on ihana,voin ajatella,kun hän taapertelee.:)♥
    Kyllä pikku lapset ovat sulosia ja kivoja, ja vielä viattomia. Heitä rakastaa niin sanomattomasti.♥

    Meidän pitää siirtyä edemmäksi, ainakin tyttöjen syntymäpäivät kohtaan. Se on mennyt jo toiselle aukeamalle,ei ole etusivu.

    Ihanaa kesäkuun puolta väliä,miten se muuten jo on 15 päivä. Vaikka me ei päästä parvekkeelle, niin aika on silti mennyt nopsasti sisälläkin:) Ei se ajan kulku taida olla kiinni siitä:)

    Jumalan hellään hoitoon suljen sinut ja rakkaan miehesi Toivon. Herra on hyvä kaikille ja ottaa hoivaansa jokaisen, joka avaa Hänelle sydämensä, ja huutaa avuksensa Häntä.
    Ps. 50: !4-15. ja toinen Jer. 33:3.
    Joh. 14:27.
    Siunausta Kirsti sinulle ja teille kaikille!
    t. Kirsti.

    VastaaPoista